Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2022.

Jouluperinteitä

Kuva
 Jouluun liittyviä, joka vuosi toistuvia tapoja = jouluperinteitä, on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiäkin. Sekin on perinne että ei tee mitään jouluvalmisteluja, antaa joulun olla vain yksi pitkä vapaa muiden joukossa. Enkä nyt tarkoita pelkästään niitä, jotka eivät vietä joulua uskonnollisista syistä. On niitäkin, joita ei joulun vietto vain kiinnosta. Joulun voi viettää pubissa, aurinkorannalla, laskettelurinteessä, kylpylässä, yksin tai suuressa porukassa, pakkopullana (tai sitten ei) suvun parissa. Ns 'jouluihmiset' tuovat kuusen sisään jo joulukuun eka päivänä ja koko kolmeviikkoinen joulunalus on yhtä piparin, hyasintin ja glögin tuoksuista touhotusta salaisuuksineen ja lahjakätköineen. Näin varsinkin jos on lapsia / lastenlapsia. Minun, yksin elävän, aaton jouluperinteisiin kuuluu nukkuminen pitkään aamulla, joulurauhan julistuksen katselu TV:stä tohveleissa ja pyjamassa, kinkun paistaminen (kypsyvän kinkun tuoksu tuo minulle joulun vaikken muuten juuri syökään sianlihaa...

Sumua säässä, sumua päässä

Kuva
  Kun olo on univajeesta tokkurainen eikä oikein mihinkään jaksaisi ryhtyä, paras palvelus jonka itselleen voi silloin tehdä on lähteä ulos. Oli sää millainen tahansa, ulkoilu virkistää oloa, vaikka lähteminen tuntuukin joskus ylivoimaisen vaikealta. Ja juuri silloin kun lähteminen tuntuu vaikealta, on tärkeää voittaa surkea olonsa ja lähteä. Yhtenä sumuisena joulukuun päivänä menin kameran kanssa lähellä kotiani olevaan Kokemäenjoen rannan puistoon. Sumu oli sakeaa mutta joskus valokuvaamisen kannalta sekin on hienoa. Sumukuviin tulee aina ihan omanlaisensa tunnelma, valon vähyys ja taustan häipyminen aikaansaavat hienoja efektejä. Väriäkin sumun seasta löytyi, ruusupensaassa oli runsaasti kiulukoita. Olivat kelvanneet linnuillekin. Sama puu kahtena eri versiona. Useat kuvat vaikuttivat ihan mustavalkoisilta vaikka en niitä sellaisiksi kuvankäsittelyllä tehnytkään.