Kipeen ja kankeen reissuja

Satakunnassa on vielä paljon paikkakuntia, entisiä itsenäisiä kuntia, sittemmin kuntaliitosten myötä isompien kuntien kyliä, joissa en ole koskaan käynyt. Tällaisia ovat esimerkiksi Keikyä ja Kiikka, joissa oli aikomukseni käydä piipahtamassa. Nämä kaksi kuntaa liitettiin vuonna 1981 yhteen ja niistä tuli Äetsä, joka puolestaan liitettiin muutamaa vuotta myöhemmin kuntaan jonka nimeksi tuli Sastamala. Huittisten suuntaan lähdin ajelemaan Kokemäen Kauvatsan kautta ja matkan varrella poikkesin Puurijärven Katselmakallion parkkipaikalle, jossa tiesin olevan hyyskin. Jälleen kerran, joskaan ei yllättäen, iski armoton pissahätä kesken matkan. Tätä tämä vanheneminen on: aina vessan paikkaa etsimässä. Katselmakallion lintutornille en ollut suunnitellut meneväni, mutta kun polku niin soman näköisesti vei aurinkoiseen metsään päin, en malttanut olla menemättä. Vastavalossa puiden oksat kimaltelivat kauniisti vesi- ja jääpisaroista ja kuvia räpsien kuljin polkua pitkin loivaa rinnettä alaspäin a

Perinnetiedon mukaan talven selkä taittuu Heikin päivänä, 19. helmikuuta. Ei se yhdellä rusahduksella taitu, mutta luonnossa ja säätilassa sen alkaa pikkuhiljaa helmikuun edetessä huomata. Valo lisääntyy huimaa vauhtia, tintit virittelevät titityitään iloisesti ja aurinko jaksaa jo sulattaa lunta katoilta. Kauniina talvipäivänä helmikuun lopussa kun lähdin vähän taas retkeilemään, talven kääntymisen kevään puolelle huomasi selvästi, vaikka lunta oli vielä runsaasti ja pakkastakin lähemmäs kymmenen astetta. Aurinko paistoi kotoa lähtiessä kirkkaasti, oli satanut vähän uutta lunta, joten valokuvaustakin ajatellen sää oli mitä loistavin. Pientä kävelylenkkiäkin ajattelin, vaikka polvet ja selkä edelleen tuntuivat kipeytyvän kovin helposti.  Joen vartta ajelin Kokemäelle, josta Ylistaron kautta kohti Huittista, ajatuksena käydä ensin Vanhallakoskella. Loimijoki oli tietysti vielä umpijäässä mutta arvelin että voisin käydä kosken partaalla, missä olisi sulaa ja saisi kivoja kuvia. Ei päässy