Kipeen ja kankeen reissuja

 Preiviikin kylän läpi ajelen aina silloin tällöin mutta rannassa, esim lintutorneilla, en ole koskaan käynyt. Nyt ajattelin katsoa miltä Preiviikin kalastusseura ry:n kala- ja venesatama näyttää marraskuussa sekä käväistä lintutornilla. Turha toivo jälkimmäisen suhteen, rantapolku oli ihan veden vallassa. Jonkun matkaa yritin metsän kautta mutta sielläkin kaikki notkelmat olivat täynnä vettä enkä pitkään jaksanut hyppiä mättäältä toiselle. Joku toinen kerta sitten kun on vähän kuivempaa ja merivesi matalammalla.  Keväällä, tai talvella rannan jäädyttyä voisi yrittää. Menneiden aikojen kalastusvälineitä oli rannassa kosolti, ihme että esineet saavat olla rauhassa. Ehkä valvontakamera auttaa asiaa. Eri ikäisiä kalamajoja oli useita, ja ilmeisesti myös käytössä, ainakin useimmat. Kävely jäi nyt vähemmälle mutta kuvia tuli runsaasti. Pari kuvaa kotimatkalta.

 Kuuminaistenniemi on hieno merellinen luontokohde, vähän saman tyyppinen kuin Ahlaisten Saantee. Tiet itse niemeen on puomein suljettu mutta kävellen sinne pääsee hyvin. Eikä tarvitse ryteikössä rämpiä, mökkiläisten takia tiet ovat kunnossa. Ja ainakin koillisen puolella pääsee ihan rantaan asti, mökkejä ei alkumatkalla ole. Sinne siis lähdin Liisa-myrskyä katselemaan torstaina koska arvelin että Reposaaressa, Mäntyluodossa ja Yyterissä on myrskybongareita ihan riittämiin. Jos jättää auton karttaan merkitsemäni rastin kohdalle (siinä on ajokielto- ja yksityistiemerkki) ja kävelee  merkityn reitin niemen kärkeen ja takaisin, kertyy matkaa n 7,9 km. Minä kävelin vain reilun kilometrin verran koillisenpuoleista rantaa pitkin ja samaa reittiä takaisin.  Täällä ei tuuli päässyt puhaltamaan täydellä voimalla eikä Liisa pystynyt nostamaan aalltoja kovin suuriksi, niemen kärjessä tilanne olisi ollut aivan toinen mutta sinne asti en jaksanut kävellä. Ja ilma kylmeni ihan hetkessä 5 astetta, jo

Keskiviikkona oli aamupäivällä vaihteeksi aurinkoista joten teki mieli lähteä ulos kävelemään ja kuvia ottamaan. Mutta mutta.... Olisi pitänyt kuitenkin alkaa tehdä kotiläksyjä illan italian tuntia varten, siispä jouduin arpomaan itseni kanssa: ulkoilemaan vai läksyjä tekemään. Eka vaihtoehto tietysti voitti, kuinkas muuten. Koska kello oli jo aika paljon, ei mihinkään pitkälle voinut lähteä, eikä pitkää lenkkiä suunnitella. (Minulle pitkä lenkki on yli 4 km.) Pomarkun Isonevalla en ollut käynyt moneen vuoteen. Ajattelin ensin mennä valtatien idänpuoleiselle suoalueelle mutta sitten valitsin kuitenkin lännenpuoleisen, lyhyen polun. Sen päässä sijaitsevalle lintutornille on vain vähän alle kilometri matkaa. Sateiden jälkeen pitkospuut olivat liukkaita ja painuivat paikoin lähes veden alle mutta lenkkarivalinta oli onnistunut ja jalat säilyivät kuivina. Kieli keskellä suuta sai astella varsinkin kun tasapaino on vuosien varrella huonontunut ja välillä huomio kiinnittyi muuhun kuin askeli