Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2022.

Armoa kipeälle selälle

Kuva
  Varmasti on maailmassa kauniimpia ja eksoottisempia rantoja kuin Yyteri mutta minun maailmassani se on parhaita paikkoja, varsinkin sellaisina vuoden- ja vuorokauden aikoina jolloin aurinko ei porota kuumasti ja ranta ole täynnä ihmisiä. Ja minulle Yyteri on paljon muutakin kuin hiekkaa, aurinkoa ja lämmintä vettä. Hiekkarannan takaiset dyynit ja niiden takana käkkärämäntyjä kasvava kangasmetsä, lietteet ja luontopolut ovat minulle mieluisia kävelypaikkoja. Ja kameran kanssa kulkiessani syksy ja talvi ovat mielestäni Yyterissä hienoimpia kuvausaikoja.  Rannalla seisoessa horisontti on kaukana ja auringonlaskut ovat Yyterissä usein henkeäsalpaavan kauniita, kuten tänäkin huhtikuisena iltana, jolloin kamera sai herkutella loistavilla väreillä ja näkymillä. Kuvat puhukoot puolestaan. Auringonlasku hetki hetkeltä:                                                ...

Maaliskuun hankia

Kuva
 Maaliskuun puolivälissä pystyi jo ennustamaan pitkää kevättalvea. Lunta oli vielä paksulti pelloilla ja metsissä, kun monena keväänä tähän aikaan maa on ihan paljas ja vedet sulana. Nyt pienen pienestä sulapaikasta Harjavallan Pitkäjärvellä (tai Kokemäen, kuinka vaan, kuntien raja kulkee juuri tässä, sillan kohdalla keskellä järveä) taisteli kaksi joutsenpariskuntaa. Toinen pariskunta otti ritolat kun lähestyin kameran kanssa, joten hetkeksi siipien läiske ja kailotus taukosi. Pajut pörhistelivät jo sulojaan alkaessaan valmistautua hyönteissulhasten vastaanottoon. Vielä ei öttiäisiä näkynyt vaikka aurinko paistoi lämpimästi. Kevätaurinko sulatti jo lunta ja jäätä tienvieruilla vaikka ilma oli vähän pakkasen puolella. Pienen matkaa, sen minkä kipeä selkä salli, kävelin metsätietä ja näpsin kuvia sieltä täältä, mutta koska tie oli sohjoinen ja jäinen, piti askelia varoa eikä selkä tykännyt siitä yhtään. Joten lyhyeksi jäi vielä tämäkin kävely. Matalalta paistanut iltapäivän aurinko ...