Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

Ennen joulukiireitä

Kuva
Siis mitä 'joulukiireitä'? Eihän minulla ole mitään kiireitä ollut enää vuosiin. Läpi huushollin käyvät joulusiivot lopetin parikymmentä vuotta sitten, tavallinen viikkosiivous saa riittää. Ja hyvin on riittänyt. Jouluruokiakin olen karsinut vuosi vuodelta ja teen vain niitä joista itse oikeasti tykkään ja joita ruokailemaan tulevat lapset kumppaneineen toivovat. Molemmat lapseni ovat usein jouluna töissä ja harvoin olemme jouluna kaikki yhdessä koolla. Tänä vuonna oli luvassa yksinäinen aatto ja joulupäivänä oli määrä syödä joulupäivällinen tyttären ja vävyn kanssa. Lastenlapsia ei ole eikä meidän aikuisten jouluun kuulu edes suuret lahjamäärät, joten niidenkään ostamiseen ja paketoimiseen ei aikaa kulu.  Olen elämäni aikana niin paljon hösännyt jouluvalmisteluiden kanssa, että vieläkin jonkinlainen jolukiireiden pakkoajatus pyörii päässä. Kun pääsen näistä syvään juurtuneista kiireajatuksista eroon, voin valmistautua jouluun kaikessa rauhassa vaikkapa ulkoilemalla ja olemalla...

Vanhan ratsun kyydissä

Kuva
 Minun ikäloppu Toyotani on kuin vanha hevonen, joka osaa itsekseen tutut reitit. Vai miksi se tavan takaa kuin omia aikojaan suuntaa samoihin paikkoihin, uudestaan ja uudestaan, vaikka en matkaan lähtiessäni aina oikein tiedäkään mihin suuntaisin? Meri-Poriin se ratsu usein päätyy ja siellä useimmiten Herrainpäivien luontopolulle tai Yyteriin. Yyterissä lähden yleensä seikkailupuisto Huikeen parkkipaikalta metsään päin, siis tulosuunnassa vasemmalle, lomakylän taakse suuntautuville poluille.  Metsässä ja dyynien takaisessa, harvapuisessa maastossa risteilee polkuja polkujen perään. Alue on patikoijien, maastopyöräilijöiden, koiranulkoiluttajien (uimarannalle kun koiria ei saa viedä) ja - valitettavasti - mopopoikien suosiossa. Ei minulla muuten mopopoikia vastaan mitään ole mutta dyyneillä ja dyynien takana maasto on herkkää rikkoutumaan ja varsinkin juuri mopoilla mennään paljon polkujen ulkopuolella. Yyterin ympäristö tarjoaa aina herkkuja kameralle, kaikkina vuodenaikoina ...