Kipeen ja kankeen reissuja

Raamatun paratiisiin on tunnetusti vaikea päästä. Tähän minun Paratiisiini, nimittäin Harjavallan Paratiisin luontopolulle, on, jos ei nyt ylipääsemättömän vaikeaa niin ainakin hankalaa päästä näin talviaikaan. Voimalaitoksen kupeesta alas joenrantaan vievät portaat ovat pitkät ja jyrkät mutta onneksi eivät tällä hetkellä liukkaat, koska suojasäitä ei vielä ole ollut. Sitten kun ne sulattavat lumen pinnan liukkaaksi, en minä pysty niitä laskeutumaan ennenkuin kevät sulattaa jään pois. Kesäkelilläkin näiden portaiden kulkeminen (varsinkin alas laskeutuminen) on kipeille polvilleni kova suoritus. Neljät tämmöiset pitää laskeutua ennenkuin ollaan alhaalla joen rannassa. Voimalaitoksen rakenteisiin ovat lumi ja jää tehneet oikeita tilataideteoksia. Ohijuoksutuksia ei nyt ole mutta jääputouksesta voi päätellä että sulun läpi kuitenkin tihkuu vettä.                  Aurinko sulattaa jo päiväsaikaan lunta ja tekee taidetta.       ...

Vaikka muuton jäljiltä vielä puuttuvat verhot ikkunoista ja taulut seiniltä, oli aamun näkymä ikkunasta niin satumaisen kaunis että sisälle ei voinut jäädä. Ja muutenkin arkifilosofiani on samankaltainen kuin eräässä sarjakuvassa jossa naapurukset keskustelevat aidan yli ja toinen rouvista sanoo: Aioin aloittaa tänään kevätsiivouksen mutta sitten ajattelin että tuleehan noita keväitä. Siitä lähtien olen jonkun siivousprojektin odottaessa toteuttamistaan sanonut itselleni: Tuleehan noita keväitä! No, se on eri asia kuinka paljon keväitä vielä minun ikäiselläni on tulossa, mutta filosofia pysyy. Joten nytkin heitin kameran, juomapullon ja kännykän reppuun ja pistin menoksi. Nykyisestä kotikaupungistani Harjavallasta on vain reilu kivenheitto Kokemäelle ja siellä ajattelin käydä Kolsin voimalaitoksella. Aikaa kuitenkin kului aina välillä pysähdellessä, kuvatessa ja kävellessä, ja Pyhän Henrikin kappelia kuvatessani totesin: Nälkä. Pissahätä. Kamerasta akku loppumassa. Ei Kolsia tänään. Ku...