Kevätpäivän murheelliset muistot
Satakunnassa on vielä paljon paikkakuntia, entisiä itsenäisiä kuntia, sittemmin kuntaliitosten myötä isompien kuntien kyliä, joissa en ole koskaan käynyt. Tällaisia ovat esimerkiksi Keikyä ja Kiikka, joissa oli aikomukseni käydä piipahtamassa. Nämä kaksi kuntaa liitettiin vuonna 1981 yhteen ja niistä tuli Äetsä, joka puolestaan liitettiin muutamaa vuotta myöhemmin kuntaan jonka nimeksi tuli Sastamala. Huittisten suuntaan lähdin ajelemaan Kokemäen Kauvatsan kautta ja matkan varrella poikkesin Puurijärven Katselmakallion parkkipaikalle, jossa tiesin olevan hyyskin. Jälleen kerran, joskaan ei yllättäen, iski armoton pissahätä kesken matkan. Tätä tämä vanheneminen on: aina vessan paikkaa etsimässä. Katselmakallion lintutornille en ollut suunnitellut meneväni, mutta kun polku niin soman näköisesti vei aurinkoiseen metsään päin, en malttanut olla menemättä. Vastavalossa puiden oksat kimaltelivat kauniisti vesi- ja jääpisaroista ja kuvia räpsien kuljin polkua pitkin loivaa rinnettä alaspäin a...