Sääksjärven ympäriajo

Kokemäen Sääksjärven ympäri pääsee melkein kokonaan ajamaan järven rantaa myötäileviä teitä pitkin, mutta järven ranta on niin tiheästi asutettua - sekä vakinaista että mökkiasutusta - että vapaasti kuljettavia rantapokuja ei juuri ole. Hyvä kun jostain kohtaa voi rantaan mennä. Kesällä ehkä jotain polkuja voisi löytyä mutta näin talvella lumien aikaan turha toivo. Ja lunta tällä seudulla muuten on vieläkin, oikein hanget korkeat nietokset! Myös pelloilla ja aukeilla paikoilla. Mistähän sekin johtuu, että heti Kullaan - Kokemäen väliselle tielle tultua lunta ei juuri enää ole. Ihan pienellä matkalla ero on huomattava.

Retkeilemään lähdin Harjavallasta kohti Häyhtiönmaata ja ensimmäinen etappi oli Harjavallan ja Kokemäen rajalla oleva Pitkäjärvi. Lintutornille en tässä vaiheessa lähtenyt tarpomaan, se saa odottaa kevättä. Vesisateessa kuvasin laulujoutsenia (paikalta lähti lentoon yksi hanhikin, oliskohan ollut merihanhi kun oli niin vaalea). Joutsenet olivat löytäneet pienen sulakohdan sillan kupeesta. Nokkansa nostivat ja lähtivät vaappumaan poispäin kun tulin kameroineni sillalle.

Pitkäjärvi on pieni umpeenkasvanut järvi, jonka keskelle on ilmeisesti ruopattu kapea, pienen veneen mentävä uoma. Järvi kerää vetensä läheisistä soista ja vähän matkan päässä sijaitsevasta, niinikään umpeen kasvaneesta Katinhännän järvestä sekä etelän suunnasta tulevasta Porolanojasta, ja laskee järven koillisnurkasta alkavaa Juupaojaa pitkin Juupajärveen ja siitä Juupajokea pikin edelleen Kullaanjokeen. Mahtaakohan tätä reittiä esim. melomalla päästä Pitkäjärveltä Leineperiin tai toisaalta Joutsijärvelle saakka? No, minulle melontaretket ovat mahdottomia joten se kysymys saa minun puolestani jäädä teoreettiseksi.

Vettä satoi koko päivän, välillä enemmän, välillä vähemmän, enkä aina huomannut pyyhkiä kameran linssiä vesipisaroista. Se sitten myös näkyi monissa kuvissa. Sateessa kuitenkin aurinkokin pilkisti pilvien raosta.

Sääksjärven pohjoisrantaa myötäilevälle Salonpääntielle osuin pienen hakemisen jälkeen, maastokartassa kun ei sellaista nimeä kuin Salonpää löytynyt lainkaan ja Google Mapsia en käyttänyt. Tätä tietä körötellessäni huomasin veneenlaskupaikan tienviitan ja pääsin siitä järven rantaan. Jään päällä oli kyllä vähän sohjoista vettä mutta lenkkareilla pärjäsi hyvin. Jäällä kävelin kuvaillen ja pilkkijöiden touhuja seuraten jonkun aikaa. Mutta kun mitään päämäärää ei ollut, en kovin kauaa viitsinyt jäällä haahuilla vaan jatkoin matkaa kohti järven koilliskulmaa ja Sääksjärventietä.

Matkan varrella piti pysähtyä puskapissalle ja tien varressa oli sopivasti vanha romahtamaisillaan oleva lato, jonka taakse pääsi hyvin piiloon. Pissalle mennessäkin piti tietysti ottaa kamera kainaloon. Näiden vanhojen latojen ohi en oikein pääse muutenkaan ilman muutamaa kuvaa.

Autio pihapiiri jossain matkan varrella. Talon ryhdikkyys ja ei-niin-kauhean-vanhat verhot kertovat siitä ettei talo ole iankaiken ollut asumattomana. Osa ikkunoista oli rikottu - kuinkas muuten! Jo romahtaneen piharakennuksen edessä olevan pensaan silmuissa näkyy jo kevät, vaikka lunta on vielä paljon.

Piilijoki on ilmeisesti ainoa Sääksjärveen laskeva joki, jos pienempiä puroja ja ojia ei lasketa. Se tulee Kiikoisjärvestä, joka puolestaan saa vetensä Mouhijärvestä Mouhijokea pitkin. Sääksjärven ainoa laskujoki, Kauvatsanjoki laskee Kokemäen Puurijärveen ja siitä Isonsuon kautta Kokemäenjokeen. Mielenkiintoisia nämä vesireitit, kiva kotona maastokartasta katsoa sen jälkeen kun on paikan päällä katsellut ja pähkäillyt että mihinkähän tämäkin joen vedet ovat matkalla. Mereenhän ne kaikki tietysti ennen pitkää päätyvät, mutta mitä kautta? Se on kiinnostavaa.

Piilijoki oli vielä tukevasti jäässä.

Sääkskoski sen sijaan oli tietysti sulana veden virtaaman takia, mutta vesilintuja ei näkynyt joen suulla eikä koskikaroja koskessa.

Kauniita yksityiskohtia Plättilänmaantien varrelta järven eteläpuolelta.

Kokemäellä liikkuessani olen muutaman kerran ohi ajaessani katsellut Kauvatsantien alkupäässä sijaitsevaa mäentöyrästä, jonka päällä näkyy mielenkiintoisia vanhoja rakennuksia. Nyt ajattelin Sääksjärven kierroksen päätteeksi käväistä paikan päällä. Kotona netistä löytyi seuraavaa:

Kokemäen ulkomuseon alueella on 15 satakuntalaista perinnerakennusta, jotka on siirretty paikalle vuosina 1962–1963. Yksi museon merkittävimmistä rakennuksista on 1790-luvulla alunperin Pälpälän kylään rakennettu Yli-Pälpälän tilan päärakennus. Rakennuksesta löytyy pirtti, kaksi kamaria, porstua sekä pakari. Sisustus mukailee 1800-luvun tyyliä.

Ulkomuseon alueella on satakuntalaisia aittoja, savusauna sekä sepän paja. Erikoisuuksiin kuuluvat myös vanha miilunpolttajan taukotupa sekä ruotsalaisaistyylinen aitta, joka on suomalaisten rakentama, mutta ruotsalaisen työnjohdon ohjeiden mukainen.

Kokemäen ulkomuseo sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa, Kauvatsalle johtavan tien varressa. Museoon on ilmainen sisäänpääsy! (kokemäki.fi)

Ilmeisesti kesäaikaan (korona-aika poikkeuksena) taloihin , ainakin joihinkin, pääsee sisälle ja yhtä taloista löytämäni tiedon mukaan käytetään myös juhlatilana. Rakennuksissa oli lukot ovissa mutta ilmeisesti yhden rakennuksen (Yllä olevan) ulko-ovi oli rikottu ja sisään pääsi kurkistamaan. Vaikka olen luvannut itselleni etten mene kuvaamiini vanhoihin, hylättyihinkään rakennuksiin sisälle, en pystynyt tällä kertaa vastustamaan kiusausta ja varovasti, kuin olisin varkaissa ollut, astin sisään taloa porstuaan. Siitä oli käynti kolmeen huoneeseen. Niihin en sisään mennyt, pilkkopimeääkin huoneissa oli. Ovilta kuitenkin otin kuvia huoneista ja mitä niistä paljastuikaan! Pimeässä ei edes nähnyt huoneissa olleita hienoja esineitä ja huonekaluja. Toivottavasti ovi korjataan ennenkuin joku tärvelee ne. Tai keksii sytyttää nuotion talon sisälle illan ratoksi.

Alueen perällä olevassa katoksessa oli myös kiinnostavaa katseltavaa ja kuvattavaa.

Kauniita yksityiskohtia rakennuksista.

Kauvatsantieltä vähän matkaa Kullaalle päin lähtee vasemmalle Orjapaadenkuja, joka jonkun matkan päässä yhtyy Porolantiehen. Tämä tie kulkee kallion / harjun ja peltoaukean välimaastossa, historiallisella paikalla. Kotona taas tutkin asoita netistä:

Orjapaadenkalliot on asuttu jo esihistoriallisella ajalla. Siitä on kallion reunalla muistona uhrilähde sekä kallion laella pronssikautisen hautaröykkiön pohjakivet. Tarinoiden mukaan sen uhrilähteen vedellä on parantavia voimia. Lähteeseen on uhrattu kolikoita sekä muita arvoesineitä. Aikoinaan kallion korkeimmalla kohdalla oli kauaksi näkyvä maamerkki, kivistä kasattu hautaröykkiö eli hiidenkiuas, Tänä päivänä röykkiöstä on jäljellä ainoastaan pohjarakenteet, halkaisijaltaan 19 metriä leveä matala kiveys. Orjapaaden kalliot on yksi Satakunnan kansantarinoiden hiisien kotipaikoista. Kokemäellä sitä kutsuttiin nimellä Tursas. Tarinan mukaan Tursas esteli aikoinaan paikkakunnan kivikirkon rakentamista kiviä heittelemällä.

Orjapaaden laelta on upea maisema Kokemäenjoen laaksoon. Lakialueen kalliotasanne on toiminut aiemmin helavalkeiden polttopaikkana ja tanssipaikkana. Litorinameren ranta oli Orjapaadenkallion alla olevan tien kohdalla (noin 37,5 m mpy.) noin 5200 vuotta sitten.

Orjanpaadenkallion itäpuoleisella juurella on vanha uhrilähde. Sen vedellä on sanottu olevan parantavia voimia ja lähteeseen on uhrattu kolikoita sekä muita arvoesineitä. Kasvillisuudeltaan Orjapaasi on maakunnallisesti arvokas kallioketo. Sen lajistoon kuuluvat muun muassa uhanalaiset kesämaksaruoho ja jalkasara. Orjapaasi on ollut mukana Museoviraston hoito-ohjelmassa vuodesta 1998 lähtien.

Orjapaadenkallion nimen alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta siitä on aikojen kuluessa liikkunut useita eri tarinoita.

Vanha kansanperinne liittää nimen muinaiseen orjakauppaan ja orjia kuljettaneisiin laivoihin, jotka olisivat lastanneet Orjapaadella meren pinnan aikoinaan ollessa korkeammalla. Tarinoihin liittyy uskomus, jonka mukaan paikalta löydetyt kallioon upotetut rautaiset renkaat olisivat laivojen kiinnittämistä varten. Orjapaaden rautarenkaat ovat kuitenkin isonjaon aikaisia maanmittareiden merkkejä.

Arkeologi J. R. Aspelinille 1880-luvulla kerrotut tarinat väittivät Orjapaaden saaneen nimensä muinaisesta taistelusta, jossa kapinoineet orjat olisivat kallioilla tehneet vastarintaa. Jos tarinalla on yhtään todellisuuspohjaa, se saattaa liittyä rautakaudella Suomessakin käytössä olleeseen skandinaaviseen träl-järjestelmään, johon kuului orjien kaltaisen työvoiman käyttö.

Kyseessä voi olla myös muinaissuomalaisen korkealla olevaa paikkaa tarkoittaneen orsi-sanan johdannainen. Asiakirjoissa nimi Orjapaasi esiintyy ensimmäistä kertaa vasta 1700-luvun lopulla.

(selkamerenystavat.fi, wikipedia.org)

Kallion itäpuoliselle uhrilähteelle en lähtenyt, sen tulen katsomaan kun lumet ovat sulaneet.