Halloween, hui hai
Olin taas muutama päivä sitten metsästämässä yhtä Luonnonperintösäätiön suojelualuetta, Tapiola-nimistä, Noormarkun Poosjärven tuntumassa. Kartalta katsoen reitti oli kerrankin selvä. Vaan kuinkas kävikään, taas. Heti tien alussa oli ajokielto ja yksityistien merkki mutta en niistä perustanut vaan ajoin eteenpäin. Mutta kohta tuli eteen sulkupuomi ja sitä oli toteltava. Kartassa ei merkkiä tiesulusta ollut. Puomin edessä oli sopivasti levike autolle joten jatkoin jalkapatikassa. Pitkälle en päässyt silläkään konstilla, tien lähellä kulkeva Keskisjoki tulvi tielle asti, ei sinne ollut lenkkareilla mitään asiaa. Saappaissakin olisi ilmeisesti saanut olla pitkät varret. Joko tulen tänne uudestaan kuivempana aikana tai sitten odotan että pakkaset tekevät tehtävänsä ja pääsen jäätynyttä tien uomaa pitkin. Kun en päässyt tietä pitkin, lähdin metsään. Houkuttelevan näköinen polku pehmeiden sammalien keskellä oikein kutsui metsän peittoon. Jos jotain Halloween-tunnelmaa olisi halunnut hak...