Halloween, hui hai

Olin taas muutama päivä sitten metsästämässä yhtä Luonnonperintösäätiön suojelualuetta, Tapiola-nimistä, Noormarkun Poosjärven tuntumassa. Kartalta katsoen reitti oli kerrankin selvä. Vaan kuinkas kävikään, taas. Heti tien alussa oli ajokielto ja yksityistien merkki mutta en niistä perustanut vaan ajoin eteenpäin. Mutta kohta tuli eteen sulkupuomi ja sitä oli toteltava. Kartassa ei merkkiä tiesulusta ollut. Puomin edessä oli sopivasti levike autolle joten jatkoin jalkapatikassa.

Pitkälle en päässyt silläkään konstilla, tien lähellä kulkeva Keskisjoki tulvi tielle asti, ei sinne ollut lenkkareilla mitään asiaa. Saappaissakin olisi ilmeisesti saanut olla pitkät varret. Joko tulen tänne uudestaan kuivempana aikana tai sitten odotan että pakkaset tekevät tehtävänsä ja pääsen jäätynyttä tien uomaa pitkin.

Kun en päässyt tietä pitkin, lähdin metsään. Houkuttelevan näköinen polku pehmeiden sammalien keskellä oikein kutsui metsän peittoon. 

Jos jotain Halloween-tunnelmaa olisi halunnut hakea, tässä sitä olisi ollut. Vanhat synkeät kuuset sulkivat syliinsä ja vaimensivat läheisen pikatien äänet lähes tyystin. Pehmeä, vihreä sammal painui mukavasti askelten alla, oli hämärää ja hiljaista. Minusta tällainen metsä on rauhoittava ja ystävällinen, ei tippaakaan pelottava. Joten se siitä karnevaali-Halloweenista. Pikemminkin Pyhäin päivän tunnelma.

Metsän kaunottaria, oikeita hienohelmoja.

Tulvivasta Keskisjoestakin löytyi kameralle mutusteltavaa.

Paluumatkalla päätin poiketa Noormarkun keskustan tuntumassa pauhaavalle Myllykoskelle.

Parkkeerasin Kulttuuritalo Myllykartanon P-paikalle ja heti rakennuksen päädyssä tunnistin noormarkkulaisen Anja Karkku-Hohdin teoksen. Hänen tyylistään ei voi erehtyä. Tämä rakennus on vuodelta 1907 ja alunperin meijeri, sittemmin toiminut mm kirkkona ja nykyään nuorisotilana.

Myllykoski on monihaarainen koski ja yhden haaran yli, keskellä koskea olevalle saarekkeelle vie puinen silta.

(Pulla?)sorsia oli kosken partaalla satoja.

Harjakankaalla pysähdyin kuvaamaan kauniin värisiä syyspeltoja.

Paluksentien varressa kasvoi noin puolen kilometrin matkalla valtavia lehtikuusia, joiden pudonneet neulaset kultasivat tien vierun.

Paluksella pälkähti vielä päähäni poiketa Palusjärven rannassa, Las Palus-uimarannalla, joka nyt tietysti oli autio mutta epäilemättä kesällä suosittu paikka.