Vuojoella ei kylläkään puhuta kummituksista vaan haamuista, ja niitä riittää: on keittiössä touhuava emäntä, leikkiviä lapsia ja puiston jylhällä kuusikujalla käyskentelee tilan entinen pehtoori. En taida edes muistaa kaikkia joista olen lukenut ja kartanon esittelyissä kuullut. Tavarahissi kulkee itsekseen, vesihanat alkavat lirua itsekseen, valot syttyvät ja sammuvat itsekseen, kuuluu askelia, ovien kolinaa, itkua, lasten ääniä, 'ghostbustersien' laitteet rätisevät vimmatusti tietyissä paikoissa. Hui! Minä olin päivänvalossa puistossa käyskentelemässä mutta silti jylhä kuusikuja tuntui hyvin kummituksia kutsuvalta. Kuuset ovat kertoman mukaan yli kaksisataa vuotta vanhoja ja taimet on tuotu Venäjältä. Kuusikujalla lähes kaikki puut ovat tallella ja tunnelma todella kunnioitusta herättävä. Kirkkaassa (marraskuuksi harvinaisen kirkkaassa) päivänvalossakin puiston hämyinen tunnelma oli erikoinen. Polun päässä oli vanha, ruostunut huvimaja ja huvimajalta lähtevää polkua pitkin
Kokemäellä, lähellä maatalousoppilaitosta (oikeammin Huittisten ammatti-ja yrittäjäopiston Kokemäen oppilaitos), on metsäpläntti, josta on vain kivenheiton matka Orjapaaden kallioille. Molempiin olin suunnitellut retkeä jo pitemmän aikaa, Orjapaadelle siellä olevan pronssikautisen kiviröykkiöhaudan ja metsään siellä olevan vanhan uhrilähteen takia. Marraskuisena päivänä, sadekuurojen lomassa, lähdin katsomaan mistä näihin paikkoihin sopiva reitti löytyisi. Maastokartalla näytti siltä, että kaikki tiet päättyivät talojen pihoihin ja ainoa kulkureitti olisi maatalousoppilaitoksen piha-alueen poikki ja rakennusten välistä metsän reunaan ja sieltä polulle. Pysäköin autoni niin metsän reunaan kuin mahdollista, ettei se olisi kenenkään tiellä (ja ettei kukaan alkaisi ihmetellä että mikäs auto se täällä on parkissa?). Aikaisemmassa blogikirjoituksessani Sääksmäen ympäriajo (14.3.2021) oli netistä löytmiäni tietoja Orjapaadesta ja uhrilähteestä: Orjapaadenkalliot on asuttu jo esihistoriall
'Honkain keskellä mökkini seisoo Suomeni soreassa salossa' sanotaan vanhassa suomalaisessa laulussa. Salomailla ja joskus ilmeisesti honkien keskellä on tämä Hongiston torppa seisonut 1800-luvulta asti. Se on kuulunut Harjavallan (tai silloisen Kokemäen) Pirkkalan kylän Kurrun tilaan. (users.utu.fi/isoi/talot/harjatorp.htm) En tiedä milloin torppa on autioitunut mutta peltikatto ja saunarakennuksen valkoiset muovituolit kielivät siitä, että paikka on jossain muodossa ollut käytössä vielä myöhemminkin. Muistan joskus lukeneeni Satakunnan Kansasta jutun tästä talosta mutta siitä on niin kauan, etten enää muista yksityiskohtia. Kaukana korvessa tiettömän taipaleen takana tämä torppa on joka tapauksessa sijainnut, kaukana muusta asutuksesta, kilometrien päässä lähimmästä naapurista. Nyt pihaan asti voi ajaa autolla mutta kun en tiennyt millaiseen paikkaan olin tulossa, jätin auton kauemmaksi jotta voin pikkuhiljaa hipsiä takaisinpäin, jos talosta on tehty esim kesäasunto. En mene
Kommentit
Lähetä kommentti