Kokemäellä, lähellä maatalousoppilaitosta (oikeammin Huittisten ammatti-ja yrittäjäopiston Kokemäen oppilaitos), on metsäpläntti, josta on vain kivenheiton matka Orjapaaden kallioille. Molempiin olin suunnitellut retkeä jo pitemmän aikaa, Orjapaadelle siellä olevan pronssikautisen kiviröykkiöhaudan ja metsään siellä olevan vanhan uhrilähteen takia. Marraskuisena päivänä, sadekuurojen lomassa, lähdin katsomaan mistä näihin paikkoihin sopiva reitti löytyisi. Maastokartalla näytti siltä, että kaikki tiet päättyivät talojen pihoihin ja ainoa kulkureitti olisi maatalousoppilaitoksen piha-alueen poikki ja rakennusten välistä metsän reunaan ja sieltä polulle. Pysäköin autoni niin metsän reunaan kuin mahdollista, ettei se olisi kenenkään tiellä (ja ettei kukaan alkaisi ihmetellä että mikäs auto se täällä on parkissa?). Aikaisemmassa blogikirjoituksessani Sääksmäen ympäriajo (14.3.2021) oli netistä löytmiäni tietoja Orjapaadesta ja uhrilähteestä: Orjapaadenkalliot on asuttu jo esih...
Kokemäen Sääksjärven ympäri pääsee melkein kokonaan ajamaan järven rantaa myötäileviä teitä pitkin, mutta järven ranta on niin tiheästi asutettua - sekä vakinaista että mökkiasutusta - että vapaasti kuljettavia rantapokuja ei juuri ole. Hyvä kun jostain kohtaa voi rantaan mennä. Kesällä ehkä jotain polkuja voisi löytyä mutta näin talvella lumien aikaan turha toivo. Ja lunta tällä seudulla muuten on vieläkin, oikein hanget korkeat nietokset! Myös pelloilla ja aukeilla paikoilla. Mistähän sekin johtuu, että heti Kullaan - Kokemäen väliselle tielle tultua lunta ei juuri enää ole. Ihan pienellä matkalla ero on huomattava. Retkeilemään lähdin Harjavallasta kohti Häyhtiönmaata ja ensimmäinen etappi oli Harjavallan ja Kokemäen rajalla oleva Pitkäjärvi. Lintutornille en tässä vaiheessa lähtenyt tarpomaan, se saa odottaa kevättä. Vesisateessa kuvasin laulujoutsenia (paikalta lähti lentoon yksi hanhikin, oliskohan ollut merihanhi kun oli niin vaalea). Joutsenet olivat löytäneet piene...
Sukujuuriltani ja identiteetiltäni perisatakuntalaisena ihmisenä olen melkein koko aikuisikäni surrut Satakunnan kutistumista sekä pinta-alaltaan että väestömäärältään. Sitä perisatakuntalaista mentaliteettia taitaa olla se ettei pidetä itseä kauheasti esillä, eikä ainakaan tyrkyllä. 'Jossen kelpaa ni ei sitte.' Asenneko se on, joka estää Satakuntaa ja satakuntalaisia pitämästä puolensa kun virastoja, yliopistoja, väylämäärärahoja, virkoja ym jaetaan maakuntiin pääkaupungista käsin. Tiedä häntä, Timo Aro saattaa tietää mutta minä en. Tämmöisiä kuitenkin mietin yhtenä päivänä kun Sääksjärven itäpuolisella alueella seikkaillessani huomasin maastokartasta olevani yhtäkkiä Pirkanmaan puolella. Aikojen saatossa ovat myös Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Varsinais-Suomi haukanneet aimo paloja Satakunnasta, mutta Pirkanmaa on ollut suurin rohmu. Tai ei kai siitä voi itse maakuntaa syyttää, jos kunnat haluavat siirtää maakuntarajaansa. Mietinpä sitäkin, mitä sellaisia palv...
Kommentit
Lähetä kommentti