Rämpimistä Ahlaisten Saanteen nokassa 8.10.2020

Nyt kun mökkikausi on tältä vuodelta ohi, oli taas aika etsiä sopiva paikka oman raihinaisen kropan rasittamiselle. Paikka, jossa en ole ennen käynyt, ei kovin kaukana, ei liian pitkä lenkki, mielellään läellä jotain vesistöä. OK, Ahlaisten Sandö. Paitsi että.... Kartalta mitaten niemennokan kiertävä polku on reilu 5 km. Liikaa minulle? No mutta, Burana poskeen ja menoksi.

Lähdin alkuiltapäivästä köröttelemään Ahlaisiin Suosmeren, Ruosniemen ja Noormarkun kautta. Välillä piti pysätä tienvarteen ottamaan kuvia. Noormarkussa silmään pisti mustavalkoisten 'traktorinmunien' rykelmä pellolla ja Ahlaistentiellä ropsahti sadekuuro saaden maiseman kauniisti kiiltämään.

Vanhat hylätyt rakennukset ovat usein kauniita ja kuvauksellisia. Kun etsin paikkaa mistä luontopolulle parhaiten pääsisi, pysähtelin samalla kuvaamaan.

Sandön tilan vanha tuulimylly ja aitta piti ikuistaa kun eksyin vahingossa tilan pihapiiriin.

Pienen sähläämisen jälkeen päättelin että Kryytholmantien on oltava se, mistä luontopolku alkaa. Tien alussa oli kyllä ilmoitus yksityistiestä, mutta kun puomia ja ajokieltoa ei ollut, ajattelin etten kauhean isoa syntiä tee, jos sinne ajan. Polunpää löytyi ja autollekin sopiva paikka tien poskessa. 

Heti alkumatkasta tuli taas sadekuuro niskaan ja kun metsä oli jo ennestään märkä, se tiesi sitä että koko retki piti tehdä märin jaloin ja vaattein. 

Syksyn parhain väriloisto alkaa jo olla takana mutta kaunista katseltavaa (ja kuvattavaa) riitti silti.

Saanteennokan kivikot ja sorakot olivat kauniita.

Koillisenpuoleinen polku myötäili rantaa ja oli pahasti tuulenkaatojen tukkima. Polkua ei ilmeisesti raivata koska koko niemi on luonnonsuojelualuetta ja puiden annetaan lahota itsestään. Vanhoja kaatuneita puita oli polulla paljon mutta tällä puolella rantaa on myös Aila-myrsky näyttänyt tehneen paljon tuhoa. Onneksi pahat paikat pääsi aika hyvin kirtämään mutta kotiin tultua oli kyllä jalat mustelmilla kun runkojen yli kiipeillessä oksat tökki jalkoihin. Minun ketteryyteni on lähinnä laiskiaisen luokkaa. 

Lounaan puolella polku oli huomattavasti helppokulkuisempi, onneksi,  sillä paluumatkalla alkoi polviin koskea oikein kunnolla (buranasta huolimatta) ja sitten kipeytyivät lonkat. Minnekään ei oikein voinut pysähtyä lepäämään kun persaus kastui samantien kun johonkin yritin istahtaa. Mutta hiljalleen sinnittelemällä jaksoin kuitenkin takaisin ja kaunis luonto ympärillä auttoi unohtamaan kivun. Polun maasto vaihteli reitin varrella rantalehdoista soraharjun mahtaviin ikikuusiin ja -mäntyihin.

Erilaisia limasieniä ja kääpiä on tähän aikaan syksystä paljon. Muuten sienet alkavat olla vanhoja ja vähissä.

iNaturalistin mukaan tämä kaunokainen on nimeltään kantohytynupikka.

Kotimatkalla piti vielä pysähtyä kuvaamaan iltataivaan pilviä.

Ahlaisten ja Kellahden kautta kotiin. Tien varrella oli kauriita parissa paikassa ilta-appeella, onneksi eivät kuitenkaan ängenneet auton eteen. Seuraavaksi kohteeksi taidan ottaa Lyttylän ja Sahakosken, kunhan polvet ja ilma paranee.