Syksyn hämyä 30.10.2020
Olen aina pitänyt syksystä, siitä marras-joulukuun synkeimmästäkin ajasta. Paitsi loskasta. Varsinkin nyt vanhemmiten olo helpottuu kun ilmat viilenevät. Ja syksy on aina minulle ollut uusien asioiden alku, tekemisen ja asioihin tarttumisen aikaa.
Vaikka olen aina kesän toimettomuuden ja väliaikaisuuden tunnun jälkeen ilolla odottanut syksyä, harrastusten, sienestyksen, marjastuksen alkamista, on syksystä valokuvausharrastuksen myötä tullut entistä mieluisampi ja kiinnostavampi vuodenaika. Ensin valon muuttuminen: se on ihan erilaista kuin keväällä ja kesällä. Ja sitten tulevat värit! Värien jälkeen, kun puut ovat riisuutuneet lehdistä ja valo harmaata, saa hienoja graafisia kuvia. Sumu, hämy, värien vähyys, paljaus, pelkistyminen. Ne inspiroivat minua.
Eilen lähdin pienelle metsälenkille kun iltapäivä oli jo pitkällä. Aamun sumu ei koko päivänä hälvennyt vaan muuttui päivän harmaudeksi ja kosteudeksi. Määränpääksi otin Joutsijärven Kulhan laavun. Sinne oli autotieltä lyhyt matka, en halunnut kuitenkaan metsässä pimeällä kulkea. Takaisin tullessa oli jo kuitenkin hyvin hämärää ja mutaisella, puunjuuria täunnä olevalla polulla ja liukkailla pitkospuilla sai askeleensa katsoa tarkkaan. Mutta peilityyni järvi oli harmaudessaankin kaunis. Aikaa meni näinkin lyhyellä, vähän reilun 2 km:n lenkillä puolitoista tuntia. Laavulla istuskelin hetken ja välillä pysähtelin ottamaan kuvia, reippaalla kävelyllä olisi mennyt puoli tuntia.
Ihanan "synkeitä" ja tunnelmallisia kuvia!
VastaaPoistaKiitos. Joutsijärven reitit ja maasto on oikea helmi josta on onneksi pidetty hyvää huolta. Polkuja on sekä pitempiä patikkaretkiä harrastaville että lyhyempiä meille ei-niin-reippaille.
VastaaPoista