Piipahdus Pirkanmaalla

Sukujuuriltani ja identiteetiltäni perisatakuntalaisena ihmisenä olen melkein koko aikuisikäni surrut Satakunnan kutistumista sekä pinta-alaltaan että väestömäärältään. Sitä perisatakuntalaista mentaliteettia taitaa olla se ettei pidetä itseä kauheasti esillä, eikä ainakaan tyrkyllä.

 'Jossen kelpaa ni ei sitte.' 

Asenneko se on, joka estää Satakuntaa ja satakuntalaisia pitämästä puolensa kun virastoja, yliopistoja, väylämäärärahoja, virkoja ym jaetaan maakuntiin pääkaupungista käsin.

Tiedä häntä, Timo Aro saattaa tietää mutta minä en. Tämmöisiä kuitenkin mietin yhtenä päivänä kun Sääksjärven itäpuolisella alueella seikkaillessani huomasin maastokartasta olevani yhtäkkiä Pirkanmaan puolella. Aikojen saatossa ovat myös Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Varsinais-Suomi haukanneet aimo paloja Satakunnasta, mutta Pirkanmaa on ollut suurin rohmu. Tai ei kai siitä voi itse maakuntaa syyttää, jos kunnat haluavat siirtää maakuntarajaansa. Mietinpä sitäkin, mitä sellaisia palveluja tai etuja esim Sastamala on saanut Tampereen suunnasta, joita ei aiemmin Satakunnasta saanut. Ehkä sitten jotain.

Kovin lähelle omaa asuinpaikkaani vain on Pirkanmaan raja tuntunut hiipivän, kun marjareissullakin jo johkaannun huomaamattani Pirkanmaan puolelle.

Tällä syyskuisella reissullani en kuitenkaan kerännyt puolukoita, vaan kuvia. Niitä pysähtelin ottamaan paikassa jos toisessakin Kokemäen alueella.

Maaseudun vanhoissa autiotuneissa taloissa on jotakin viehättävää, menneiden aikojen nostalgiaa, jota yritän kameran lissiin saada sovitettua.

Näitä rakennuksia Kauvatsan Plättilänmaassa olen kuvannut aiemminkin.

Sääkskoskelta lähtee Sääksjärven vesien matka Kokemäenjokeen ja Pohjanlahteen. Ainoa Sääksjärvestä pois laskeva joki on tämä Kauvatsanjoki.

Piilijoki taas on suurin Sääksjärveen laskeva joki, muita tämän kokoisia jokia ei Sääsjärveen vettä tuo, muutama pienempi kylläkin ja yhtä näistä, Rukajokea, lähdin katsomaan.

Rukajoen partaalta löysin komean laavun, lienee jonkun metsästysseuran pystyttämä ja omistama kun lähistöllä ei mitään luontopolkuja tms ole.

Komea metsä kehystää Rukajokea näillä tienoilla.

Rukajoki saa alkunsa Lavian Karhijärven etelänpuolisilta soilta ja veden kirkkaus osoittaa, että pitkiä matkoja se ei kulje savipeltojen halki. Ruskeaa vesi tietysti on, niinkuin aina suomaastosta peräisin oleva vesi, mutta savenharmaata se ei ole.

Rukajoen ylittävä silta vie metsätielle, joka päättyy vanhalle Porintielle. Osa tästä metsämaastosta on siis jo Pirkanmaan puolella.

Vaikka puiden ruska ei syyskuussa vielä ollut alkanut, olivat monet maakasvit, kuten horsma, jo kauniin värisiä.

Ilta alkoi olla jo pitkällä kun tulin vanhalle Porin tielle mutta vielä matkalla kohti Tampereen pikatietä ja kotia oli pakko poiketa kauniiseen vanhaan sammalpohjaiseen kuusimetsään ihailemaan laskevaa aurinkoa.

Harjavallan sillalta otin vielä pari kuvaa, jotka onnistuivat ihmeen hyvin, vaikka oli jo pimeää.