Luin äskettäin viime vuonna kuolleen Pentti Linkolan elämänkerran (Riitta Kylänpää: Pentti Linkola, ihminen ja legenda) ja opin taas uusia asioita, sekä Linkolasta itsestään että paljon muusta. Vaikka en mitenkään voi yhtyä hänen äärimmäisen ankariin ajatuksiinsa ihmiskunnasta, kirjan luettuani ymmärrän hänen elämäänsä ja toimiansa ja periaatteitansa paremmin. Hänen omistautumistaan luonnonsuojelulle en voi kuin kunnioittaa.
Olen kyllä ollut tietoinen Luonnonperintösäätiön olemassaolosta, mutta aiemmin en tiennyt että se on Pentti Linkolan perustama ja hänen elämäntyönsä huipentuma. Tämän tiedon innoittamana etsin netistä millaisia kohteita säätiö on Satakunnasta omistukseena hankkinut / lahjoituksina saanut ja muuttanut luonnonsuojelualueiksi. Olihan niitä sentään muutama vaikka pieniä metsäplänttejä useimmat ovatkin. Eihän Satakunnasta enää mitään laajoja aarniometsiä edes löydy.
Viime vuonna otin tavoitteeksi käydä mahdollisimman monella satakuntalaisella luontopolulla, ja monella kävinkin vaikka vielä jäi monta paikkaa katsomatta. Jatkan sitä, mutta tämän vuoden retkeilykohteiksi otan myös nämä Luonnonperintösäätiön alueet, sikäli kun niihin helposti tai edes kohtuullisella vaivannäöllä pääsen. Mihinkään tiettömään ja poluttomaan korpeen en pysty kilometrien päähän menemään joten esim Ahlaisten Majavapurot saattavat jäädä käymättä. No, katsotaan. Voi olla että kesäaikaan sieltäkin jotain metsäpolkuja löytyy.
Eilen tuli yksi kohde bongattua kun kävin Kullaan Ahmauksenkorvessa. Lumessa tarpomista tuli harrastettua lähinnä korven / suojelualueen reunamilla koska metsässä oli vielä paikoitellen hirmuisen paljon lunta enkä jaksanut pitkään pohkeeseen asti asti ulottuvassa märässä lumessa kahlata. Lumien sulettua sitten uudemman kerran, ja ehdottomasti myös syksyllä. Muistelin täällä joskus vuosia sitten käyneeni sienestämässä ja ainakin suppilovahveroita oli paljon.
Paikoin oli lunta metsässä paljon, toisin paikoin taas ei yhtään. Tämmöistä on kevättalvena metsässä.
Ahmauksentien varrelta: Oikealla puolella oleva metsä on suojeltua, vasemmalla puolella oleva ei.
Ahmauksentie ja Tampereen pikatieltä lähtevä Jaakolantie olivat kuin luistelurata. Mutkaisella ja mäkisellä metsätiellä sai ajaa kieli keskellä suuta.
Metsässä mutkitteleva Ahmauksenoja, nimestään huolimatta pieni luonnonjoki, laskee Joutsijärveen.
Kuu jo kumotti taivaalla kun käänsin auton nokan kohti Harjavaltaa.
Kullaan kirkon edustan peltoaukealla vastassa oli loistava iltarusko.
Viimeisenä piti vielä pysähtyä jo melkein pimeässä Harjavallan ja Kokemäen rajalla, Pitkäjärvellä, kuuntelemassa laulujoutsenten huikeaa konserttia. Nyt kun sulapaikkoja on jo enemmän, joutsenparejakin oli useita ja niiden ääntely pimeässä illassa värisyttävä elämys.
Kommentit
Lähetä kommentti