Karhun kanssa painii lyön

 

No en nyt sentään ... mutta tämän Sibeliuksen säveltämän Aleksis Kiven Metsämiehen laulun - koulussa kauan sitten opitun - säkeistö tuli mieleen kun katselin maisemaa Kokemäen Tapiolanvainion kalliolla.

 'Metsän poika tahdon olla,

 Sankar' jylhän kuusiston.

 Tapiolan vainiolla

 Karhun kanssa painii lyön,

 Ja maailma unholaan jääköön.'

 Tapiolanvainio Kokemäellä on Luonnonperintösäätiön Satakunnan kohde no 9 ja siellä kävin eilen. Karhun voisin kyllä hyvin näihin maisemiin ja tähän metsään kuvitella.

Tähän paikkaan löysin maastokartan ja Google Mapsin avulla aika hyvin, vain yhdeltä väärin valitulta tieltä jouduin kääntymään takaisin. Kyttäläntieltä erkani juuri ennen Porin - Tampereen rataa Pajamäentie, joka päättyy maatilan pihapiiriin. Vähän ennen pihaa kääntyi oikealle vähän hankalan näköinen metsätie jota lähdin kuitenkin reippaasti (uhkarohkeasti, kuten tapanani on!) ajamaan. Tie vei pellonreunaan ja suulille, siellä oli hyvä kääntymispaikka. Joskus olen näillä metsäteillä ollut pulassa kun vastaan on tullut metsäkone tai tukkirekka. Kerran jouduin tukkirekan edestä peruuttelemaan huonolla metsätiellä puolen kilometrin verran ennenkuin sopiva ohituspaikka löytyi. Hiki tuli. Mutta silti ajan näille teille yhä uudestaan. En ole vielä tarpeeksi kovaa opetusta näköjään saanut.

Luonnon vehreys on nyt häikäisevimmillään ja voikukka-aika kauneimmillaan.

Pellon reunasta luonnonsujelualueen itälaidalla nousivat jäkälän ja sammaleen koristelemat, mustikanvarpujen peittämät kalliot.

Yhtäkkiä metsää kuvatessani tajusin että minua tarkkaillaan. Pari minuuttia seisoimme kumpikin hiljaa paikallamme, toisiamme katsellen.

Vähän ennen Pajamäentien päättymistä on tien varressa vanha Leikkimäki-niminen tila, joka toimii ilmeisesti jonkun kesämökkinä. Pihapiirin viereltä lähti polku junaradan ja hakkuuaukean välistä, sitä kulkien kartan mukaan pääsi luonnonsuojelualueen itäpuolelle.

Aiva oikein, pääsipä hyvinkin. Taas kerran luonnonsuojelualueen rajalla näkymä oli lohduton. Olisipa tämä pieni metsäpläntti jätetty hakkaamatta, sillä olisi ollut suuri lisäarvo suojellulle metsälle.

Suojelualueen itälaidalla solisi pieni kirkasvetinen luonnonpuro. Sen varrelle istahdin kivelle kuuntelemaan puron vienoa solinaa ja syömään niukkoja eväitäni. Täällä muu maailma totisesti jäi unholaan.

Puronvarren metsämaisemaa.

Kotimatkalla Kyttäläntien varressa oli vielä pakko pysähtyä kuvaamaan ilta-auringon leikkiä koivikossa.