Unhoon jäänyt Unhola

 Olen joskus kauan sitten lukenut Laila Hietamiehen (nyk Hirvisaari) romaanin Hylätyt talot autiot pihat ja vaikka en kirjasta enää mitään muistakaan, kirjan nimi tulee aina mieleeni kun osun jonkun autiotalon pihapiiriin. TV-sarjoissa käytetään nykyään usein sellaista tehokeinoa, että sarjan päähenkilö välähdyksenomaisesti näkee menneisyyden tapahtumia katsellessaan esim rikoksen tapahtumapaikkaa. No minä en ole mikään todellisen elämän meedio, mutta joskus tällaisissa paikoissa kuvittelen elämää jota siellä on vietetty ja ihan silmissäni näen ihmisten puuhailevan ja tekevän työtä esineillä, jotka he ovat jälkeensä jättäneet. Niin kävi nytkin täällä Kokemäen Unholassa, Luonnonperintösäätiön Satakunnan kohteessa numero 10. 

Vasemmalla olevaan navettarakennukseen ja oikealla olevaan latoon pääsi kurkistamaan kun ovet eivät olleet lukossa.

Mitä lienee isäntä / emäntä miettinyt kun on viimeisen lannan luonnin jälkeen laskenut lapion kädestään.

Saunarakennus oli pihan perällä.

Suulissa oli vielä jäljellä paljon vanhaa esineistöä jota ovensuusta sain kuvattua.

Asuinrakennuksen takaa pääsin pienen risukon läpi metsän reunaan, josta lähti polku. Sitä seuraamalla päädyin metsäutotielle, jonka päätepisteen levikkeeltä lähti kaunis metsätie. Luonnonperintösäätiön kylttiä en paikalta löytänyt mutta kartasta näin että Unholan tila on kapea kaistale peltoaukean ja harjun välissä. Harjun takana on Harjunsuo, joka on suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualuetta. Metsäautotietä on hiljattain parannettu ja päätepisteen levikkeestä tehty iso, joten näyttää pahasti siltä että Unholan tilan ja Harjulansuon välinen 'hakkuukypsä' metsä on kohta mennyttä. Suuri sääli.

Kävelin noin puolentoista kilometrin pituisen metsätien melkein loppuun ja käännyin tämän hevoshaan kohdalta takaisin. Maantietä pitkin takaisinpäin kävellen olisi lenkin pituudeksi tullut noin 4 km, mutta minä kävelen mieluummin metsässä kuin maantiellä, joten tulin kävelleeksi kolmen kilometrin verran. Se oli minun jaloilleni ihan tarpeeksi.