Muinaisella merenlahdella

 Yhtenä iltapäivänä aloin maastokartasta katsella jotain lähellä olevaa kivaa iltakävelyyn sopivaa metsätietä tai -polkua ja pian sellaisen löysinkin, muutaman kilometrin päästä kotoa. Huomasin nimittäin asian jota en ennen ollut tiennyt: Harjavallan Metsäkulmalla ja sitä ympäröivillä alueilla, Helsingin pikatien lounaispuolella on pronssikautisten hautaröykkiöiden keskittymä ja onpa lähellä kivikautinen asuinpaikkakin. Siellä tosin en tällä kertaa käynyt mutta Metsäkulman Kivitielle löysin helposti.

Kivitieltä pohjoisen suuntaan katsellessa näkyy nykyään viljapeltona lainehtiva, noin kolmen tuhannen vuoden takainen merenlahti ja teollisuusrakennusten ja savupiippujen takana on Kokemäenjoen Lammaistenkoski, joka nykyään on padon takia kokonaan veden alla. Se on paikka jossa pronssikaudella Kokemäenjoki laski mereen.

Kahdelle kookkaalle hiidenkiukaalle johti metsäinen tie, joka on saanut nimensä siitä että tien pohjaan on otettu kiviaines hiidenkiukaista, joista toinen vielä kivien ottamisen jälkeenkin on Suomen toiseksi suurin Panelian Kuninkaanhaudan jälkeen. Hautaröykkiön viereisen infotaulun tiedon mukaan se on voinut aikoinaan olla jopa suurin. Tien rakentamisen aikaan ei vielä ymmärretty tällaisten muinaismuistojen arvoa, nykyään ne ovat lain nojalla suojeltuja.

Nämä kaksi hautaröykkiötä sijaitsevat melko lähekkäin noin kilometrin mittaisen kauniin metsäisen Kivitien varrella, Metsäkulmantien ja Hiidenkiukaantien välimaastossa.

Tämä on näistä kahdesta hiidenkiukaasta se pienempi.

Ja tämä isompi:

Kesäkuun vihreys on häikäisevää. Syvän vihreän sävyt odottavat vielä.

Sievä puutarhakarkulainenkin löytyi polun varrelta.

Voikukan kukinta on tältä kesältä ohi.

Pelloilla hehkui rypsi.