Singing in the rain

 Minulle kuuma kesäpäivä Yyterissä on kauhistus, oli jo nuorempanakin kun vaivat ja sairaudet eivät vielä tehneet hellepäivistä tukalia. Minä olen varjossa istuva ja viileydessä viihtyvä. Tänä(kin) kesänä olen oikein odottanut sadepäiviä paitsi paahteen ruskettamille nurmikoille ja kuivuuden ennen aikojaan kellastamille koivuille, niin myös raikastamaan ja viilentämään ilmaa. Minua on sade tuntunut erityisesti väistelevän: kun olen ollut mökillä, mantereella on satanut (ainakin vähän) ja kotona ollessa saaressa on satanut.

 Kun eilen sitten sadetta piisasi koko päiväksi ja tänäänkin iltapäivään asti, olo on ollut taivaallinen. Melkein on laulattanut, ja jos ei ihan naurattanut niin ainakin hymyilyttänyt. Vieläköhän ne mustikat tästä ja muutaman tulevan päivän sateesta hyötyvät? Ainakin osa sadosta on kyllä Satakunnassa kuivuuden takia menetetty. Kellastuneet koivut eivät enää tänä kesänä toivu mutta minua ilahduttaa edessä häämöttävä viileä syksy. Jaksaa taas lähteä liikkeelle ja tehdä muutakin kuin haukkoa henkeä sohvan nurkassa.

Sateen kunniaksi lähdin kamera mukanani vähän ajelemaan, Köyliöön oli tarkoitus mennä. Euran tien varressa bongasin kuitenkin Kiukaisten tienviitan ja totesin että tuollapa en ole koskaan käynyt. Vanhat kirkot ja hautuumaat ovat paikkoja joita mielelläni katselen ja kuvailen ja usein suunnistan ensimmäisenä sinne. Kirkko on kylältä yleensä helppo löytää, niin Kiukaisistakin. Usein paikkakunnalla on kaksi kirkkoa, uusi ja vanha. Niin myös täällä. Minua kiinnostavat ne vanhat. Kiukaisten vanha kirkko, Pyhän Mikaelin puukirkko, on rakennettu v 1761. Sateen raikastamassa kirkkopuistossa oli mukava kävellä ja katsella vanhoja hautaristejä.








Kiukaisista ajattelin koukata Euran kautta Köyliöön ja mutkittelevaa maalaistietä hiljakseen körötellen tiesin pääseväni Sorkkisiin ja sieltä Euran keskustaan.


 Matkalla kuitenkin huomasin keskellä peltoja muuta maastoa hieman korkeammalla sijaitsevan hautausmaan. Enpä vielä portilla arvannut millaiseen paikkaan olin tullut mutta ympäriinsä kävellessäni näin muutaman todella vanhan hautakiven ja kotona netistä löysin tietoa tästä historiallisesta paikasta. (Näillä seuduillahan joka paikka on historiaa täynnä, jokaista erikoisen näköistä kivenmurikkaa ja ruosteista metallinpalaa pitäisi lähtökohtaisesti käsitellä mahdollisena muinaismuistona.)

Kyseessä oli rautakautinen kalmisto, josta on löytynyt muinaishistoriallista esineistöä, osa peräisin jopa ajalta ennen ajanlaskun alkua. Hautapaikkana Lauhianmäkeä (aiemmin Kotivainio) on käytetty viikinkiajalla 500-luvulta 1000-luvulle asti.  1800-luvun lopulla Euran kirkon kupeessa oleva hautausmaa alkoi täyttyä ja seurakunta anoi uuden hautausmaan paikkaa Kotivainio-nimisestä paikasta, minkä Museovirasto kuitenkin kielsi sen historiallisen arvon takia. Seurakunta kuitenkin huijasi Museovirastoa anomalla lupaa eri nimellä, Lauhianmäki, ja lupa myönnettiin. Ennenkuin huijaus huomattiin, alue oli jo suureksi osaksi myllätty ja esineistö menetetty. Euran seurakunnan toisena hautausmaana Lauhianmäkeä on käytetty vuodesta 1891 asti, sitä ennen se oli yksityisenä hautausmaana.


Lauhianmäki on viljelysmaiden ympäröimä matalahko hiekkakumpu.


Nämä ovat ilmeisesti myös hautakiviä, koska ne on paikoilleen jätetty ja joissakin on myös erotettavissa merkkejä ja kirjaimia, mutta miltä ajalta ne ovat (ja miksi ne ovat erilaisia - vanhemman näköisiä kuin muut hautakivet), siihen en saanut selvyyttä. Suomessa on ihmisiä alettu hautaamaan kirkkomaahan 1200-luvulla ja samalta ajalta ovat myös ensimmäiset hautakivet mutta Lauhianmäkeen ei viikinkiajan ja 1800-luvun välisenä aikana ole vainajia haudattu. Ensimmäinen hautakivi täällä on hautausmaan perustamisvuodelta 1891 ja se on hiottua kiveä oleva kulmikas hautapaasi. Löysin kuvan siitä Elisa Töykkälän Turun yliopiston Pro gradu-työstä 'Hautausmaa muistin paikkana. Tapaustutkimus Euran Lauhianmäestä.'  Töykkäläkään ei selvitä näiden hautakivien historiaa gradussaan.


Jälleen kerran näitä kotikulmia kierrellessäni ajattelin että eivät historiaa ole vain Colosseumit, Pantheonit ja pyramidit. Historiaa - minulle vaikuttavaa ja koskettavaa sellaista - ovat myös vaatimattoman näköiset kiviröykkiöt lähimetsässä ja kummallisen näköiset savikokkareet Satakuntalaisessa pellossa.



Niin ihanalta kuin kesäsade tuntuikin, kypsymässä olevalle viljalle se ei tehnyt hyvää.




Ja niin siinä sitten kävi, että Eurajokea kuvatessani sain niin tuiman vesiryöpyn niskaani että Köyliö oli unohdettava ja palattava suorinta tietä kotiin kameraa ja vaatteita kuivattelemaan.



  Kotimatkalla sadepilvien raoista kuulsi jo vaalenansinistä taivasta.



















































Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kummitusjahdissa Vuojoen kartanon kuusikujalla 24.11.2020

Uhrilähde ja orjapaasi

Rämpimistä Ahlaisten Saanteen nokassa 8.10.2020