Hömötiaisesta Kustaa Kolmanteen

 Päätin jatkaa Luonnonperintösäätiön kohteiden metsästystä ja lähdin Euraan, Hömötiaisenmetsään Pyhäjärven rantamaisemiin. Alueen halki kulkee tie Mansikin virkistyskeskukseen, joten kohteeseen pääsy oli helppoa.

Parkkeerasin auton sopivaan kohtaan ja hain suojelualueen lounaiskulmalta metsäpolun alun. Metsän puolella näytti tältä:

Juu ei.

Palasin tielle ja kävelin sitä jonkun matkaa. Toisella puolella tietä epämääristä ryteikköä, toisella puolella surkeita laihoja männynrankoja ja kuivuneita mustikanvarpuja. Ei tietoakaan vanhan metsän jyhkeistä korpikuusista tai lahonneista isoista lehtipuista. Luonnonperintösäätiön sivuilta olin lukenut että niitäkin pitäisi täältä löytyä, mutta kunnon polkua en löytänyt ja umpimetsään en jaksanut lähteä tarpomaan, en tänään. 

Tämä taisi olla kaunein kohta tältä metsäalueelta:

Kävelin mukavantuntuista ruohoittunutta metsätietä eteenpäin oikein tietämättä mihin olin tulossa, kunnes näin vanhan vajan senässä taulun ja kännykästä etsin tiedon mistä oli kyse. Ei välttämättä lehmistä, ainakaan nykyään, vaikka paikan nimi semmoiseen viittasikin. (Voihan se kertoa paikan historiasta, mene ja tiedä.)

Ihan pöllämystynyt olin kun hetken päästä satuin metsätieltä vähän poiketessani eksymään tänne:

Mitä ihmettä! Taas nettiin kännykän avulla. Täytyy tähän oikein lisätä teksti - vähän lyhennettynä - Euran kunnan sivuilta (https://www.eura.fi/wp-content/uploads/2020/11/Mansikki_Liite_2_OAS-1.pdf).

'Leirikeskuksen alueella sijaitsee lisäksi Euran kunnan rakennuttama rautakautiseen tapaan rakennettu Härkänummen viikinkikylä, jossa järjestetään visiittejä viikinkiaikaan erilaisille ryhmille.  Härkänummen viikinkikylä on rakennettu Mansikin leirikeskuksen yhteyteen ja se otettiin käyttöön vuonna 1999. Eurasta ei ole löytynyt rautakauden asutusta, niinpä malli taloihin on saatu muualla Suomessa tehtyjen löytöjen ja niihin perustuvien tutkimusten pohjalta. Rakennukset ovat uudisrakennuksia, joilla ei ole rakennussuojelullista arvoa. '

Että sellainen kylä.

Rakennukset oli tietysti lukittu mutta yhden talon ikkunaluukuista pääsi vähän kurkistamaan sisälle.

Viikinkikylästä kävelin vielä metsäpolkua rantaan, josta korkealta kalliolta, Hämeenlinnankalliolta, olikin komeat näkymät yli Pyhäjärven. 

Tämmöinen ihana otus tuli tuli hetkeksi seurustelemaan kanssani. Minulla oli itselläni muuten ihan saman näköinen mutta uros. 10 vuotta sitten jouduin hänestä luopumaan ja vieläkin tuli pala kurkkuun kun tämä yritti saada minua mukaan leikkiin ja kepin heittelemiseen. Kun en siihen jyrkällä kalliolla (kummankin turvallisuuden takia) ryhtynyt, hauvarouva lähti tassuttelemaan takaisin tulosuuntaansa. Varmaan Mansikin mökkikylästä lähtenyt seikkailemaan.

Kallionkoloissa kukat kasvoivat nätisti mutta ylempänä kalliolla mustikanvarvut olivat ihan kuivuneet.

Euran ja Honkilahden välisellä tiellä on kallioleikkausten toisessa päässä kiinnostavan näköisiä kivimuodostelmia. Ainakaan tässä kohtaa ei kalliota ole räjäytetty.

Kevättalvella Köyliössä ajellessani ja Kirkkosaaren läpi ajaessani päätin tulla uudestaan kesällä. Ja nyt sen tein.

Köyliön keskustasta Kirkkosaareen vie kaunis koivukuja, joka on v 2015 uudistettu. Varmaan on ollut sääli kaataa komeita vanhoja puita mutta nätiltä tämäkin jo näyttää.

Iltapäivällä alkoivat kumpupilvet kasaantua sadetta ja ukkosta enteileviksi ja illan mittaan sen kun synkkenivät. Minua ei saderintama kuitenkaan saanut kiinni ennenkuin seuraavana yönä. Silloin olin jo turvallisesti peiton alla.

Kirkkosaareen vievän sillan kupeessa pysähdyin hetkeksi kävelemään Köyliönjärven lännenpuoleista rantaa myötäilevää polkua. Valtavat lepät ja muut lehtipuut sekä rehevä aluskasvillisuus tekivät ihan viidakkomaisen tunnelman.

Köyliön kirkko, Kirkkosaari ja sieltä kirkonkylään johtava koivukuja kuuluvat Museoviraston määrittelemiin Valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Köyliön kirkko rakennettiin alun perin vuonna 1752 ristikirkoksi, jossa oli pieni torni. Kirkkoa ympäröi Köyliön vanha hautausmaa. Kirkko on kunnostettu ja edelleen aktiivikäytössä.

Kirkon lattian alle on haudattu kuningas Kustaa III:n 24-vuotiaana kuollut henkivartija Grüner. Hän kuoli Köyliön Kuninkaanlähteellä toisen henkivartijan kanssa käymässään kaksintaistelussa vuonna 1755 kuninkaan Suomen vierailun yhteydessä.(Wikipedia)

Piispa Henrikin surmavirren mukaan talonpoika Lalli tappoi Piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä vuonna 1156 niin sanotun ensimmäisen ristiretken jälkeen. Sen muistoksi järvessä sijaitsevalle Kirkkokarille rakennettiin luultavasti jo 1300-luvulla kappeli, joka perimätiedon mukaan jäi käytöstä nykyisen kirkon valmistuttua. Varmuudella Köyliössä on sijainnut kirkko vuonna 1378, jolloin sinne haudattiin tuntemattomaksi jäänyt pappi.(Wikipedia). 

Murhamies Lallista kirjailija Paula Havaste on kirjassaan Tuulen vihat kehittänyt mainion

 tarinan:

 Lallin oikea nimi oli Larri mutta onnettomalla oli ärrävika! Kirja (tai oikeastaan neliosainen sarja

 Tuulen vihat, Veden vihat, Maan vihat ja Lumen armo) kyllä kertoo varsinaisesti Lallin vaimosta, jonka

 nimi tarinassa on Kertte.

”Papinportaat” ovat massiviiset kiviset portaat, jotka johtavat Köyliönjärven rannasta rantatörmää pitkin ylös kirkkomaalle. Ne ovat olleet paikoillaan jo ainakin nykyistä kirkkoa rakennettaessa 1750-luvun alussa. Nimensä portaat ovat saaneet niitä aikoinaan käyttäneistä kirkkoherroista, jotka asuivat mantereen puolella ja kulkivat portaita pitkin matkallaan kirkkoon. (Wikipedia)

Portaiden ja järven välissä on vehreä rantalehto jossa aidoista päätellen ainakin joskus ovat laiduntaneet lampaat.

Valtava puu, suurin koskaan näkemäni leppä, kasvoi polun vieressä.

Köyliön Kirkkosaaren kulttuurimaisemaan kuuluvat myös rantaniityt. Alueet kuuluvat Vanhakartanon yksityismaihin, joten ainoastaan tieltä niitä pystyy katselemaan ja kuvaamaan.

Rantaniitty oli sähköaidattu koska se oli tämmöisten otusten laidunta.

'Röttelöitäkin' tuli taas tien poskessa kuvattua. Tässä talossa voisi hyvin kuvitella kummitusten viihtyvän ....

... ja tässä talossa asuvan lapsia popsivan noita-akan niin kuin Hannu ja Kerttu -sadussa.

Pilvet synkistelivät selkäni takana kun lähdin ajamaan Köyliöstä kohti Kokemäkeä.

 Auringonlaskun puolella oli kaunista.

Vaikka ilta jo hämärsi, Köyliön puolella täytyi vielä poiketa Ilmiinjärven rannalla ja kävellä pari sataa metriä järvenrannassa kulkevaa polkua Kuninkaan männyn luo. Historiallinen paikka sekin.

 Laatan teksti ei enää ollut (ainakaan illan hämyssä) luettavissa, mutta löytyi Wikipediasta: ”Kuningas Kustaa III ruokaili seurueineen 24.6.1775 tämän männyn juurella”. Täältä kuninkaan ja hänen seurueensa matka jatkui nykyiseen Köyliön Kankaanpään kylään, Kuninkaanlähteelle, missä aiemmin mainittu surmatyö tapahtui.

Ja ihmiset, joiden on aina ja joka paikkaan jätettävä merkki itsestään, ovat tähänkin historialliseen puuhun kaivertaneet nimikirjaimensa.

Sadepilvet jahtasivat minua ihan kotiin asti mutta kiinni eivät saaneet.