Minun sielunmaisemani

 Sanotaan että jokaisella ihmisellä on oma sielunmaisemansa, paikka jossa hänen mielensä lepää ja jonne hän tuntee kuuluvansa.

Minulle se paikka on meren ranta, mieluiten sellainen jossa tuuli pääsee vapaasti puhaltamaan ja aallot lyömään voimalla rantaan. Niinpä usein hakeudun Yyterin rannoille, Kalloon, Kräsoorannokkaan (Herrainpäivien luontopolulle) tai Reposaaren takarannalle. Myös mökillä Luvian saaristossa olen meren ympäröimänä vaikka näkymät eivät niin aavat olekaan. Mutta kun tunnen suolaisen tuulen ja kuulen aaltojen äänen, tai toisaalta näen peilityynen veden ja hiljaisuus on melkein käsin kosketeltavaa, silloin pää tyhjenee murheista ja turhista rasituksista.

Muutama päivä sitten tein taas kerran retken Kräsoorannokkaan, Herrainpäivien luontopolulle. Tähän maisemaan en kyllästy koskaan.






























































Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kummitusjahdissa Vuojoen kartanon kuusikujalla 24.11.2020

Uhrilähde ja orjapaasi

Honkain keskellä