Tuplat aamutoimet, osa I

 Unettoman yön jälkeen nousin ylös kun sanomalehti kolmen jälkeen kolahti postiluukusta. Keitin aamukahvit, join 2 kupillista (kuten aina), söin 2 voileipää (kuten aina) ja luin lehden (kuten aina). Ja kello oli vasta neljä, ihan pimeääkin oli. Syksy on jo täällä! Kurkkasin netistä lähituntien sääennusteen ja sen mukaan sateen piti olla ohi ihan kohta. Ei ollut. Sataa tihutti koko retken ajan ja isommankin satsin heitti pilvet välillä niskaan.

Ajattelin aikaisena lintuna napata hienon madon eli auringonnousun usvaiselta taivaanrannalta, mielellään veden ääressä. Ei toivoakaan. Köyliön Vinnarin laavulle ja lintutornille päästessäni oli harmaata - harmaata - harmaata ... Ei pilkahdustakaan auringosta pilvien tai usvan takaa. Mutta sateen sattuessa kuvataan sateessa. Hienot kuvaussäät ja -hetket tulevat eteen yllättäen. Jos niitä yrittää kytätä, ei onnistu kuin joskus harvoin.


Vinnarin lintutorni Köyliöjärven luoteiskulmassa oli ensimmäinen etappi ja kun sinne pääsin, oli päivä jo valkenemassa. Rannan laavulla ilmeisesti pidetään kylätapahtumia joten lammashaan vieressä olevalla parkkipaikallakin oli tilaa. Ja rannan tuntumassa onneksi huusi: aamukahvit anoivat poispääsyä!


Lintutornille vievää polkua ei oltu mitenkään merkitty mutta aika helposti se löytyi ja viidakkoa oli raivattu.


Varoen oli torniin kiivettävä, varsinkin tämmöisen kipeän ja kankean. Sadesäällä askelmat olivat niljanteisen liukkaat ja aika lahoiltakin näyttivät.



Ihan hienon auringonnousun tornista olisi saanut kuvattua jos sellainen olisi ollut tarjolla. Ei aina voi voittaa, ei edes joka kerta, sanoi Hugo-peikkokin aikoinaan. Muuten näkymät nyt eivät olleet mitenkään henkeä salpaavat.





Lintutonin kohdalta järvestä lähtevän Köyliönjoen alkupäähän pääsi toista lammashaan vierestä lähtevää polkua. Joki oli kuin pinaattikeittoa. Pyhäjärvi-Instituutin Joki-ohjelma on totisesti paikallaan. Hankalaa tällaisen pienen järven ja joen vedenlaadun parantaminen kyllä on, laajojen viljelysmaiden keskellä kun ollaan.




                                                                               Sarjarimpi.


                             Köyliöstä Kauttualle ajaessani tihkusade muuttui hetken ajaksi sumuksi.


Kauttuan 1600-luvulla perustetun ja 1908 lopetetun ruukin raunioissa vesi pyörteilee kauniisti ja raunioiden kivet ovat hienon  näköisiä sammalpeitteessään. Ruukkimiljöötä pitää tulla katselemaan ja kuvaamaan uudestaan, kuivin jaloin ja vaattein. Talvella täällä on varmaan upeaa (ja kuvauksellista).





Yleensä tykkään sellaisita kuvista missä vesi näkyy kirkkaina terävinä pärskeinä ja pisaroina, mutta nyt tuli tehtyä tämmöisiä pehmennettyjä 'taidepläjäyksiä'.

 







Jatkoa seuraa kunhan kerkiän ...


































Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kummitusjahdissa Vuojoen kartanon kuusikujalla 24.11.2020

Uhrilähde ja orjapaasi

Rämpimistä Ahlaisten Saanteen nokassa 8.10.2020