Erikoinen tapaus

 Koskeljärvi Eurassa (ja vähän Laitilan puolellakin) on kohtalaisen kokoinen järvi eteläisessä Suomessa mutta sen rannoilla ei ole ensimmäistäkään kesämökkiä! Erikoista. Outoa. Satakunnan syrjäisiä kolkkia kolutessani olen pannut merkille ettei niin pientä lamparetta tai joen tynkää juuri ole ettei sen rannalta löytyisi mökki tai pari.

Selitys Koskeljärven mökittömyyteen löytyy sen historiasta. 1800-luvun puoliväissä alkaneet kuivatustoimenpiteet tekivät mutapohjaisesta ja luontaisesti rehevästä  järvestä niin matalan, ettei se mökkeilijöitä kiinnostanut kun päästiin niille vuosikymmenille että kesämökeistä tuli koko kansan juttu. Kun kuivatuksista luovuttiin, aikoi kuivatusyhtiö kaavoittaa järven rantoja mökkitonteiksi mutta Euran kunta esti aikeet ja järvi pääsi 80-luvulla suojelun piiriin. 90-luvulla järven vedenpinnan korkeuden säätelyä varten rakennettiin kaksi luusuaa ja ohijuoksutuskanava.

Uhratun parkkipaikalta järven pohjoispäästä lähtee 11 km pitkä luontopolku, joka päättyy järven eteläosaan lintutornille. Tämä osa järveä on nimeltään Suomenperäjärvi, viitaten Varsinais-Suomen kauimmaiseen kolkkaan. Polun varrella on laavuja ja nuotiopaikkoja, ja järvi on myös suosittu melontakohde.

Minä kävelin vain 2 km pitkän pengertien edestakaisin. Kovasti olisi tehnyt mieli lähteä luontopolkua eteenpäin mutta ei minun jaloillani! Penger erottaa ohijuoksutuskanavan itse järvestä. Se näkyi olevan suosittu lenkkeilykohde paikallisten keskuudessa, koiran lenkittäjiä ja sauvakävelijöitä tuli vastaan useita.

Uhrattu on järven pohjoipäädyssä, lähellä rantaa sijaitseva pieni kallioinen saari, jonne on aikoinaan päässyt kävellen ja siellä on ilmeisesti pidetty tansseja ja juhannusjuhlia kokkoineen. Saari on joskus historian hämyssä ollut uhrauspaikka ja saanut siitä nimensä.

Itse pengertie ei kovin paljon erämaatunnelmaa tarjonnut mutta näkymät järvelle olivat kyllä kauniit. Lintuja ei enää paljon järvellä näkynyt, pari joutsenta ja vesilintuja joita en ankarassa vastavalossa tunnistanut. Mutta hieno elämys oli kun ruskosuohaukka lähti lentoon ihan läheltä rantaruovikosta. Minun kamerallani ei siitä olisi kunnon kuvaa saanut, joten en edes yrittänyt. Tyydyin vain ihailemaan ison linnun rauhallisia siiven iskuja sen lentäessä pois.

Kaikenlaista pientä kivaa kuvattavaa löytyi pengertieltäkin. Ainahan sitä löytyy kun vaan kameran käteensä ottaa ja vähän katselee ympärilleen. Säällä, vuorokaudenajalla tai vuodenajalla ei ole merkitystä, kaikki olosuhteet ovat hyviä valokuvaukselle. Kaikissa syntyy omanlaisensa tunnelman kuvia.

Ennen Koskeljärvelle menoa poikkesin Honkilahden kylänraitilla ja kauniin 1700-luvun puolivälissä rakennetun punamulta-puukirkon pihamaalla. Tämänkin kirkon edustalla kasvaa entisaikojen pyhä puu, pihlaja. Nyt sen oksat notkuivat marjaterttujen painosta ja ne koristivat omalla punan värillään kirkkorakennusta kauniisti. Menetpä minkä tahansa vanhan kirkon pihaan, kyllä sieltä melkein aina pihlaja löytyy. Pakanallisina aikoina sitä pidettiin ukkosenjumalan Raunin pyhänä puuna ja sen uskottiin suojelevan rakennuksia salamiskuilta. Onnkesi ainakaan kaikkia pihlajapuita ei kirkkomailta ole kaadettu, vaikka kristinuskon myötä pihlajasta tuli paholaisen puu.

Kotimatkalla pysähdyin vielä Köyliön Tuiskulassa ottamassa muutaman kuvan hunajakukka- ja auringonkukkapellosta.