Usein käy niin että kun elämä alkaa kallistua ehtoopuolelle ja kuoleman ajatukset tulevat yhä lähemmäksi, alkaa mieli kääntyä korkeampien voimien puoleen ja ajatus tuonpuoleisesta elämästä turvalliselta. Minulle on käynyt iän myötä päin vastoin. Usko ei tule ihmiseen toivomalla eikä yrittämällä, ja jossain vaiheessa minun oli oltava itselleni rehellinen ja myönnettävä: Minulla ei uskoa ole. Minun ajatuksissani järki on pikkuhiljaa voittanut tunteen, ja nyt oman elämäni ehtoopuolella ajatus kaiken päättymisestä kuoleman hetkellä tuntuu lohdulliselta.
Ristiriitaista kyllä, tykkään käydä kirkossa, pidän kirkkojen ja jumalanpalveluksen tunnelmasta ja pidän virsistä ja kirkkomusiikista muutenkin. Hautausmailla ja kirkkopuistoissa kävelen mielelläni, iäisyyden tunnelma (siis ilman sitä usonnollisuuden näkökulmaa) on rauhoittavaa ja lohduttavaa.
Erityisen mieluinen minulle on Ulvilan keskiaikainen kivikirkko ja sen ympäristö, hautausmaa ja kirkkopuisto, sekä Kokemäenjoen Kirkkojuovan tienoot. Tämä vanha kirkko on vanhempieni vihkikirkko, oma kastekirkkoni ja sen hautausmaa isän puoleisten isovanhempieni viimeinen leposija. Täällä käydessäni tunnen hartautta ja yhteenkuuluvuutta, täältä minä olen kotoisin.
Sunnuntaina Ahlaisten Kellahdelta kotiinpäin ajellessani en voinut olla pysätymättä kirkolla ja tekemättä kävelyretkeä hautausmaalla, kirkkopuistossa ja Isonkartanon ja Trumetarin tilojen sekä Saaren liepeillä. Syksyn ruskaa riittää vielä ja tällaiselta vanhalta hautausmaalta saa aina hienoja kuvia. Isovanhempien haudalla kävin tietysti ja monien hautakivien tutut nimet toivat mieleen lapsuuden ja mummulan Ulvilan Friitalassa.
Minulla ei ole lintukuvaajan kärsivällisyyttä eikä lintukuvaukseen sopivaa kameraa (tai pikemminkin tarpeeksi tehokasta objektiivia), joten lintuja tyydyn ihailemaan ja tarkkailemaan yleensä ilman kuvia. Tämä pieni punarinta kuitenkin lennähti ihan viereen katselemaan minua ja kuvaustouhujani ilmeisen uteliaana. Hautausmaillahan linnut ja muutkin eläimet ovat tottuneet ihmisiin ja kesyyntyneet niin, että ne tulevat ihan luokse. Rauhallisesti punarinta jaksoi poseerata niin, että sain vaihteeksi oikein kivan lintukuvan.
Hautausmaata kiertää vanha sammalpeitteinen kiviaita kauttaaltaan.
Viereisen Trumetarin tilan yksi rakennus Kirkkojuovan rannalla.
Kirkkopuistosta Saareen vie puusilta.
Isot vanhat puut ovat olennainen osa hautausmaan ja kirkkopuiston tunnelmaa. Tämä on lehmus ja alla olevassa kuvassa lehmuksen siemeniä.
Isoja vanhoja vaahteroita alueella on useita. Alla ilmeisesti mongolianvaahteran siemeniä lentosiivekkeineen.
Vaahteran lehdet ovat kauniita vielä maahan pudottuaankin, kullankeltaisen mattona.
Iso pähkinäpensaskin kirkkopuistosta löytyi.
Aurora Karamzin syntyi Ulvilan Saaren kartanossa vuonna 1808 ja kirkkopuistossa on hänen muistokivensä. Sen on tehnyt O Koskinen vuonna 1990.
Kirkkopuiston kupeessa on seurakunnan omistuksessa oleva Lutiska-niminen rakennus, joka on 1680-luvulta peräisin oleva kappalaisen pappila.
Kirkkoa ja hautausmaata ympäröivällä kivimuurilla kasvaa sammalien lisäksi myös esim saniaisia.
Kirkolta Vanhankylän keskustaan vievän Kirrkkotien ja kevyen liikenteen väylän välissä on komea rivi pihlajia. Ne ovat vielä aika nuoria puita, mutta miltä ne näyttävätkään 50 vuoden kuluttua kun jo nyt ovat näin hienoja! Pihlajanmarjoja on tänä vuonna erityisen runsaasti, saa nähdä tuleeko ensi talvesta vanhan uskomuksen mukaan näin ollen vähäluminen.
Isokartanon mailla tiellepäin katselee sammunein silmin vanha rakennus, kuin muistutuksena ajoista, jotka eivät palaa mutta kulkevat silti mukanamme.
Kommentit
Lähetä kommentti