Silmänruokaa isänpäivän lounaaksi

Oma isäni on kuollut, samoin lasteni isä, eikä poikani tai vävyni ole tullut isäksi joten isänpäivään ei minun perheessäni sisälly mitään seremonioita eikä juhlintaa. Isien muistamiset jokainen hoitaa meidän perheessä omalla tavallaan. 

Kun sunnuntaina harvinainen ilmiö, aurinko, suvaitsi näyttäytyä, lähdin isänpäivälounaan sijasta kameran kanssa liikkeelle. Retken kohteeksi otin Kokemäen Sääksjärven rannan tuntumasta löytyvän Kanninkiven, josta olin joskus nähnyt kuvia somessa.

Aurinko paistoi matalalta, eikä yön pakkasen aikaansaama kuura ollut vielä sulanut, Kaikkialla kimmelsi ja maisema oli yhtä kultaa ja hopeaa. Oikea kuvaajan unelmakeli. Tämän tästä täytyi matkan varrella pysähtyä kuvaamaan jotain henkeäsalpaavan kaunista. Tässä tätä kauneuden yliannoksen kuvakavalkadia.

Sääksjärven iltarusko oli upea.

Reitin Kanninkivelle Sääksjärvelle piti olla selvä mutta jossain vaiheessa tajusin etten ole alkuunkaan siellä missä pitäisi. Jo matkan varrella osasin aika tarkkaan päätellä missä olin ajanut harhaan, mutta takaisinpäinkään en viitsinyt alkaa peruutella kun aurinkokin alkoi jo hivellä puiden latvoja ja iltapäivä hämärtyä. Kanninkivi jäi toiseen kertaan.

Jossain päin harhailuani, Piilijoella tiesin kuitenkin olevani, osui tieposkessa silmään kaksi ainutlaatuisen hienoa lehtikuusta. Molemmat kauttaaltaan naavan peitossa. Olen aiemminkin törmännyt tähän ilmiöön: muutama puu on naavan peitossa mutta vähän matkan päässä puissa ei ole yhtään naavaa. Mikähän  tämmöiseenkin on selityksenä? Miksi naavaa on vain muutamassa puussa? Olen lukenut että sammalien kasvua kiviin edesauttaa jos sivelee kiviin pimää mutta ei kai tässä mistään sentapaisesta ole kysymys? Ja näitä naavapuita olen nähnyt ihan keskellä metsääkin. Nämä lehtikuuset olivat lähellä maatalon pihapiiriä.

Harhaan ajaessani tulin Kokemäen - Kiikoisten väliselle tielle, joka oli kauttaaltaan jään peitossa ja niin liukas että austosta ulos noustessani meinasin heti mennä nurin. Lujaa siinäkin silti jotkut ajoivat, minä menin kirjaimellisesti kieli keskellä suuta.

 Liukkauden aiheutti iltapäivää kohti sakeneva sumu, joka kyllä kuvaamisen kannalta oli hienoa: matalalta usvan takaa paistava aurinko sai aikaan kauniita näkymiä. Autoilusta se teki aika vaarallista monin paikoin.

Aukeilla paikoilla leijaileva usva antoi maisemalle hienon salaperäisyyden tunnun.

Iltaa ja kotia kohti mentäessä usva muuttui aina vain tiheämmäski sumuksi.

Kanninkivi löytyy varmaan ensi viikonloppuna jos ei ihan sada ämmiä äkeet selässä. Saisi sataakin, mutta lunta, kiitos.