Valinnan vaikeus

Torstaina 25. marraskuuta oli sää Satakunnassa pilvinen ja kostea, lämpötila plussan puolella. Yöllä alkoi pakastaa, mikä tiesi hyviä valokuvauskelejä kun vesipisarat eivät ehtineet haihtua ennen jäätymistä. Perjantai olikin huikaisevan kaunis pakkaspäivä eikä lämpötila ole sen koommin mennyt plussalle.

Jatkuisipa tämä pakkaskausi, vähän vielä kun saataisiin lunta maan pintaan! Mutta eipä talvi näin nätisti länsirannikolle (eikä eteläiseen Suomeen) juuri koskaan tule. Välillä sataa vettä, räntää, taas välillä pakastaa, tiet ja kadut ovat liukkaita, välillä saa kahlata nilkkoja myöten loskassa. Joten nyt pitää nauttia tästä pakkasjaksosta ja kauniista, vaikkakin kovin lyhyistä päivistä.

Kun Kokemäen Sääksjärvellä sijaitseva Kanninkivi jäi edellisellä reissulla näkemättä, päätin että tällä kertaa en haahuile muualla vaan suuntaan suoraan Sääkskoskelle. Sillalla kuitenkin pysähdyin ottamaan pari kuvaa paikasta jossa ainoa Sääksjärvestä pois laskeva joki, Kauvatsanjoki, saa alkunsa.

Jonkun verran sain Kanninkivelle vievän polun alkua haeskella, vaikka tiesin että lähellä tien yli kulkevaa voimalinjaa se meni. Kylttiä polun päässä ei enää ollut ja hyvin huomaamattomasti polku tieltä lähti sähkölinjan reunasta.

Kun viimeisin Suomen jääkausista alkoi 13000 vuotta sitten lähestyä loppuaan ja paljastaa nykyisen valtakuntamme maankamaraa, irrottivat ja siirtelivät jäämassat peruskalliosta valtavia siirtolohkareita. Näitä isoja, isompia ja valtavia kivenmurikoita on Satakuntakin väärällään. Kanninkivi on yksi näistä valtavista. Yksi kiinteä kivenlohkare  se ei kuitenkaan enää ole, maanjäristykset ja rapautuminen ovat pilkkoneet sen isommiksi ja pienemmiksi lohkareiksi, ja näin sen sisään on muodostunut luola, johon minulla, kankealla punkerolla, ei ollut asiaa. Kanninkivi ei ole (eikä sen sisuksissa oleva luola) yhtä iso kuin Lyttylän Pirunpesä, mutta vaikuttava ilmestys on tämäkin.

Kiven kupeesta oli kauniit näkymät Sääksjärven rantaan ja järvellä joutsenperhe kovaäänisesti ilmoitti että sinut on nähty eikä yhtään tykätä häirinnästä. Siirtyivät melkoisen kailotuksen kera kauemmas.

Kotimatkalla pysähdyin vielä Piilijoella ja Rukajoella, jotka molemmat laskevat Sääksjärveen. Piilijoki tuo vettä Kiikoisjärvestä ja Mouhijärvestä ja Rukajoki saa alkunsa Lavian Karhijärven etelänpuoleisilta soilta. Luulin aiemmin että muut Sääksjärveen laskevat joet kuin Piilijoki ovat lähinnä puroja tai ojia (joskus pieniä luonnonjokiakin sanotaan ojiksi, esimerkiksi Ahmauksenojaa) mutta tämä Rukajoki, jota en ennen ollut pannut edes merkille, onkin oikein reippaasti virtaava ja melko kirkasvetinenkin joki. Sillan kohdalla se kuohui ihan koskena.

Ja sitten se valinnan vaikeus: Kun joka puolella kimmelsi kuuraa ja jäätyneitä vesipisaroita ja oli ihan hengästyttävän kaunista, tuli kuviakin otettua paljon. Aurinko paistoi matalalta ja antoi kuville ihanan valaistuksen. Niinpä en sitten kuvien joukosta osannut valita paria - kolmea kauneinta, joten seuraavassa koko joukko päivän 'saaliista'.