Ei lupaus vaan tavoite

 Harjavallan Paratiisinlehdon luontopolun alussa olevat portaat (voimalaitoksen ylätasolta alas voimalaitoksen alapuoliselle joen rannalle vievät) ovat minun kaltaiselleni huonossa hapessa olevalle, polvivaivaiselle punkerolle aikamoinen kuntotesti. 

PORTAAT YLÖS HITAALLA ASKELLUKSELLA ILMAN TAUKOJA = KATOS MUIJAA

SAMA YHDELLÄ SYKKEENTASAUS- JA HUOHOTUSTAUOLLA  = NO SILLAI

SAMA KAHDELLA TAUOLLA = TÄÄ ON NIIN TÄTÄ

SAMA JOKA KYMMENNENNELLÄ PORTAALLA PYSÄHTYEN = EI OO TORELLISTA

Tämän kun kävisi testaamassa esim kerran viikossa niin pysyisi kartalla omasta kunnostaan. Oikeille kuntoportaille, sellaiselle satojen askelmien hirviölle, en uskalla edes mennä.

Alaspäin meno ei ota kunnon päälle mutta kylläkin polviin, johin sattuu enemmän kuin ylöspäin mennessä. 

Alhaalla joen varressa odotti kauniin kuurainen pakkasmaisema. Joki höyrysi vielä avoinna olevista sulapaikoista ja kuura ja kevyt lumikuorrutus kaunisteli talventörröttäjät ja puiden oksat. Oli kiva räpsytellä kameraa ja kävellä verkkaiseen tahtiin iltapäivän kauniissa valossa ja sen jälkeen iltahämärässä. Hyvin tuli käytettyä tämä joulukuinen iltapäivä. Onnittelin itseäni siitä että jaksoin lähteä ulos.

Niin, ja sitten se tämänkertaisen testin tulos:

TÄÄ ON NIIN TÄTÄ. 

Ottaa päähän kun olisi paljon hienoja luontopolkuja ja vaellusreittejä joita tekisi mieli käydä patikoimassa mutta kunto ei riitä kuin muutamaan ensimmäiseen kilometriin. Kymmenen kilometrin lenkistä on turha nykyisellä kunnolla  haaveilla mutta sen verran pitää nyt tsempata että polvet + selkä + yleiskunto kestäisi edes viisi kilometriä. Sitä kohti vuonna 2022!