Ei vettä, rantaa rakkaampaa

 

Selkämeren rannalla, sellaisessa paikassa, jossa aallot pääsevät lyömään suoraan avomereltä rantaan, esim Mäntyluodon Kallossa, Reposaaren takarannalla tai Krääsoorannokassa (Herrainpäivien luontopolulla), tuntuu myrskytuulen pauhatessa yhtä juhlalliselta kuin jos kuuntelee Maammelaulua ison mieskuoron laulamana.

'Ei vettä, rantaa rakkaampaa' tuntuu muullakin tavoin minulle omalta säkeeltä, sillä missään muualla en tunne samalaista yhteyttä luontoon kuin tämän veden äärellä, Selkämeren rannalla. Kun talvella en pääse tästä luonnonyhteydestä nauttimaan omaan mökkirantaan, tulen usein näille Meri-Porin rannoille ja usein mielelläni sellaisena aikana kun muuta väkeä ei ole kauheasti liikkeellä.

Tämän reissun tein joulukuun viimeisellä viikolla, ja sen jälkeen on (kuten olen Satakunnan Kansan sivuilta ja Satakunnan Luontoliikkujien facebooksivulta saanut lukea) Yyterin uimarannalta rakennettu lankonki (satakuntalainen sana?) Herrainpäiville ja sen myötä Krääsoorannokan ympäri kulkeva luontopolku on saanut lisää kulkijoita. En minä silti tätä yhtä suosikkipaikoistani hylkää, mutta ehkä aurinkoisena kevättalven sunnuntaina valitsen toisen kohteen. Puuceen ja kunnollisen taukopaikan kun vielä joku tänne rakentaisi niin olisi retkikohde parhaasta päästä!

Pariin kohtaan oli joku puunhaarukkaan nostanut näin hienot 'jääveistokset'. Tästä yllä ja allaolevasta täytyi laittaa tähän oikein kaksi eri versiota, kun sattui matalalla oleva aurinko niin kivasti paistamaan suoraan kohti.

Iltapäivän aurinko oli jo matalalla, kun polkua kiersin ja sehän teki maisemasta ihan eri tavalla kauniin kuin korkealta taivaan kannelta paistaessaan.

Kaikki oli niin kaunista, vesi, jää, kivet, lumi, taivas, pilvet,  meri, etten välillä tiennyt mihin päin olisin kameran suunnannut. Ja välillä piti vain olla ja ihailla ja antaa kameran olla repussa.

Mikään kova myrsky ei tällä kertaa mereltä rantaan puhaltanut mutta täällä aallot kasvavat isoiksi ilman kovaa tuultakin koska saaria ei ole edessä niitä estämässä. Meri oli silti kiinnostavan näköinen kun jäälautat vyöryivät aaltojen mukana rantaan.

Sitä paitsi tänne Krääsoorannokkaan on kovalla myrskyllä aika vaarallista tulla, koska luonnonsuojelualueena tämä on rauhoitettu myös puiden kaatamiselta. Puut lahoavat ja kaatuvat omia aikojaan ja mysrskyssä niitä sitten kaatuu, joskus oikein suurin määrin. Polun poikki kaatuneet puut raivataan niin, että pääsee kulkemaan mutta muuten ne saavat olla.

Päivän viimeiset auringonsäteet pilvien lomasta kultasivat jäisen veden.

Kivien alle oli muodostunut hienoja jääluoilia, pieniä mutta uskomattoman kauniita.

Jää'kivet' hehkuivat matalalta paistavan auringon valossa.

Ilta alkoi jo tummua kun viimein aloin tehdä kotiinlähtöä. Viimeisetkin auringonpilkahdukset täytyi silti saada talteen.