Lähellä taivasta

Olin joskus erään satakuntalaisen vanhusten palvelutaloyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja pääsin tässä ominaisuudessa tutustumaan vanhusten huoltoon Pohjois-Italiassa, Milanossa ja sen ympäristössä. Yksi vanhainkoti jäi mieleeni erityisesti siitä, että rakennuksen ylin kerros oli varattu saattohoidossa oleville asukeille. Suuri osa katosta oli lasia. Näin kuolevat saavat tuntea olevansa lähempänä taivasta, sanoi yksi hoitaja. Kaunis ajatus.

Lähimpänä taivasta, vaikkakaan en uskonnollisessa mielessä,  minä koen olevani meren äärellä, missä meri ja taivas yhdistyvät horisontissa, missä meri tuntuu rannattomalta ja taivas äärettömältä. Porin Kallossa tällainen kokemus on tarjolla; horisonttia eivät saaret peitä, mitä nyt joku laiva silloin tällöin kulkee maiseman poikki.

Jos olen aavan meren äärellä, olen yleensä Meri-Porissa: Mäntyluodossa tai Reposaaressa. Vaikka en kovin paljon ole elämäni aikana matkustellut, sen verran olen kuitenkin, että aavoja ulapoita olen katsellut, paitsi kotoisen Itämeren, myös Välimeren, Atlantin, Tyynen valtameren ja Intian valtameren rannalla. Huimaa ajatella että samaa vettä ne ovat kaikki.

Samanlaista yhteyttä luonnon (ja vaikka tuntuu vähän suureelliselta sanoa: maailmankaikkuden) kanssa tunnen myös tähtikirkkaana talviyönä, tai samettisen lämpimänä pimeänä elokuun iltana kun täysikuu nousee horisontista, tai kovassa syysmyrskyssä tai ukonilman riehuessa ihan päällä, tai toukokuun iltana paikassa jossa tuomet tuoksuvat ja satakieli meinaa pakahtua lauluunsa, tai loppukesän hiljaisessa ikimetsässä valtavien kuusten hämyssä. Silloin tunnen itseni juuri sellaiseksi kuin oikeasti olenkin: pienen pieneksi hippuseksi maailmankaikkeuden ja ajan äärettömyydessä.

Mäntyluodon Kallossa riitti niin paljon hienoa kuvattavaa, etten malttaisi tästäkään päivityksestä jättää pois yhtään niistä noin 400 kuvasta jotka siellä otin.

Kallon majakan luona oli aika paljon väkeä, mikä ettei: hieno talvinen pakkaspäivä. Minä hain rauhallisemman (ja myös kuvauksellisemman, jos mahdollista) paikan, mistä polku vei rannan kallioille vähän sivummalla.

                             

Kun Uniluodosta tulee aallonmurtajan toimivaa tietä pitkin Kallon suuntaan, voi auton jättää heti oikealle kaartuvan mutkan kohdalta lähtevän oienen tienpätkän päähän. Siellä on yleensä hyvää tilaaautolle silloinkin kun najakan ja kahvilan viereinen parkkipaikka on täynnä. Sieltä lähtee myös lyhyt kuontopolku majakan suuntaan ja vaikka tämä polku ei kuljekaan ihan rannassa, siitä on helppo poiketa rannan kallioille. No, ehkä ei jos lunta pn paljon mutta silloin kun ei ole, kannattaa polku kulkea, se on vain n ½ km pituinen.

Polulla otin vähän muitakin kuin jää- ja merikuvia.