Lamapäiviä

Monet viettivät joulun ja uudenvuoden tienoilla lomapäiviä, minä vietin lamapäiviä. Lamapäivä on sellainen, että sängystä ei jaksaisi aamulla (lue: aamupäivällä) nousta vaikka olisi yön saanut nukuttuakin. Tuntuu että lepo ei virkistä. Mihinkään ei jaksaisi ryhtyä. Tiskikoneen täyttäminen on saavutus. Imurointi vasta iso saavutus onkin. Samoin kaupassakäynti. Vielä pahempi juttu on että tavallisesti mieluisetkaan asiat eivät huvita; ei lukeminen, ei musiikin kuuntelu, ei valokuvien kanssa puuhailu, ei käsityöt, ei ulkoilu. Ainoa asia jonka avulla saan itseni liikkeelle, on ajatus metsään tai veden äärelle lähtemisestä kameran kanssa. Jos ei nyt ihan hengen pelastaja niin ainakin päivän pelastaja se  on usein.

Jos olisin vähän erilaisella mielenlaadulla varustettu, voisin ajatella olevani masentunut. Minusta masennus on sairaus, pahimmillaan hengenvaarallinen sairaus, ja sitäpaitsi usein väärinkäytetty sana. Minä en tunne olevani depressiivisesti sairas, välillä vain totaalisen väsähtänyt ja rasittunut kaikenlaisista pienistä (ja vähän suuremmistakin) kivuista ja vaivoista, sekä henkisistä että ruumiillisista. 

Tämänkertainen lamakausi jatkui normaalia pitempään mutta parantunut yöuni ja valon lisääntyminen on antanut vähän puhtia elämään.

Uudenvuoden aaton vietin sohvan nurkassa, sälekaihtimet kiinni ja musiikkia kuunnellen / telkkaria katsellen, niin että muun maailman juhlinta jäi mahdollisimman visusti minun asuntoni ulkopuolelle. Vielä muutama vuosi sitten menin parvekkeelle keskiyön paikkeilla katsomaan kun muut paiskoivat tuhansia ja taas tuhansia euroja räiskeinä taivaalle. Nyt en enää viitsi sitäkään. Pikkupojat papatteineen ja tykinjyskyineen pitävät huolen siitä etten pääse muutamaan päivään unohtamaan mikä aika vuodesta on meneillään. Onneksi minulla ei tänä vuonna ollut koiraa hoidossa.

Uudenvuoden päivää juhlistin lähtemällä Huittisiin, Puurijärven ja Isosuon luontopolulle. Kaunis aurinkoinen iltapäivä, pikkupakkanen. Siinä juhlaa kerrakseen. Ja komea oli vuoden ensimmäinen auringonlasku.

Puurijärvi on eteläpäästään padottu reunavallilla ja Ala-Kauvatsanjoen alkupäähän on tehty pohjapato, joka pienen kosken muodostaessaan pysyy pakkasellakin sulana. Vesilintuja ei näkynyt.

Aurinko oli jo laskemassa, vaikka iltapäivä ei kellon viisareiden mukaan ollut vielä pitkällä. Lintutorniinkin könysin kameran kanssa mutta auringonlasku oli kauniimpi maan pinnalta kuvattuna kuin korkeammalta tornista.

Illan sininen hetki suolla oli kaunis.

Laskevan auringon säteet saivat ohuen lumipeitteen kimaltamaan ja suopursut hehkumaan.

Tästä pääsee Mutilahden tietä vielä jonkun matkaa eteenpäin toiselle lintutornille mutta sitten tulee stoppi: tie muuttuu yksityistieksi. Kävellä tietysti saa mutta autolla en mennyt.

Huittisissa retki alkoi saada jännittäviä piirteitä, kun bensamittarin viisari näytti olevan hälyttävän alhaalla ja huomasin jättäneeni lompakon kotiin. Pidin pienen tuumaustauon (ja otin samalla illan hämyssä kuvan allaolevasta suulista) ja päätin katsoa josko bensa riittäisi kotiin Harjavaltaan asti ja jos ei riitä niin mietin sitten vasta mitä teen. Riitti se. Ja seuraavana päivä vielä kilometrin matkan bensapumpulle asti. Loppumatka mentiin varmaan ihan tankin huuruilla.