Kun eräänä helmikuun lumisateen jälkeisenä iltapäivänä parkkeerasin auton Satalinnan entisen keuhkotautiparantolan kupeeseen ja lähdin valtavan valkoisen lumimassan keskellä talsimaan metsään päin, tuli mieleeni vanha Robert Frostin runo ja varsinkin sen viimeinen säkeistö, jonka muistin ulkoa (loput piti kotona hakea netistä):
Robert Frost: Stopping by Woods on a Snowy Evening
Whose woods these are I think I know.
His house is in the village though;
He will not see me stopping here
To watch his woods fill up with snow.
My little horse must think it queer
To stop without a farmhouse near
Between the woods and frozen lake
The darkest evening of the year.
He gives his harness bells a shake
To ask if there is some mistake.
The only other sound's the sweep
Of easy wind and downy flake.
The woods are lovely, dark and deep,
But I have promises to keep,
And miles to go before I sleep,
And miles to go before I sleep.
Hiljaisessa metsässä ei kuulunut pitkään aikaan ääntäkään mutta sitten jossain haukahti koira ja kohta minua tuli moikkaamaan terhakka pieni otus ja sen jäljessä -ei niin pieni eikä niin terhakan näköinen - isäntämies suurine saappaineen ja karvareuhkoineen. Hänellä oli lumessa kahlaamiseen sopivat jalkineet, pitkävartiset saappaat. Minulla ei niinkään: huonoa harkintaa jälleen kerran käytettyäni olin vetänyt jalkaani tavalliset lenkkarit.
Kun isäntä näki kamerani, hän kysyi olinko saanut kuvia paikalla lentelevästä valkoselkätikasta. En ollut koko tikkaa edes nähnyt (enkä ainuttakaan muuta lintua tai muuta metsän elävää), enkä viitsinyt miehelle selittää että minun kamerallani ei juurikaan kelvollisia lintukuvia saa.
Kaksikon poistuttua palasi pehmeän lumipumpulin peittämään metsään taas rikkumaton hiljaisuus.
Lumen peittämistä kasveista ja oksista sai tietysti hienoja kuvia, mutta lumessa kahlaaminen vaati aika nopesti veronsa ja minun oli pakko palata sairaalarakennusten pihamaalle, joka oli onneksi päivän aikana ehditty aurata.
Satalinnan päärakennusten kaunis arkkitehtuuri ja värit pääsivät oikeuksiinsa valkoisen lumen keskellä.
Huoltorakennuksistakin löytyi yhtä ja toista kuvattavaa.
Hieman päärakennuksesta syrjemmällä on nk professorin talo (arvatenkin aikoinaan sairaalan ylilääkärin asunto), joka on oman puutarhansa ympäröimä. Nykyään se on harvakseltaan kokous- ja majoituskäytössä. Kaunis, mutta jo pahasti rapistumassa oleva talo.
Satalinnan rakennuksia ympäröi vielä toistaiseksi hyvin hoidettu puisto, jossa riittää silmänruokaa näin talvellakin.
Puisto loppuu etelän puolella Kokemäenjoen rantatörmään, ja nyt kun puiden lehdet eivät ole näköesteenä, Harjavallan voimalaitos ja joki näkyvät hyvin. Voimalaitoksen alapuolella joki pysyy sulana pakkasillakin, ja nytkin joku oli pienellä soutuveneellä kalastushommissa.
Vielä piti kotimatkalla käydä kuvaamassa muutama rakennus Nakkilan puolella ja Harjavallantien varrella.
Anolan kartanoon kuuluva rakennus tien vieressä.
Harjavallan Pirkkalan nuorisoseurantalo.
Harjavallan entinen meijeri, joka nykyään on yksityiskoti.
Kommentit
Lähetä kommentti