Kun vihdoin viime vuoden lopulla aloin saada otteen uniongelmiini, sain joulunpyhien jälkeen vaivakseni selkäkivun. Olen koko ikäni - pitkäselkäisenä ja skolioottisena - kärsinyt erilaisista selkäkivuista, eikä tämänkertainen ollut pahimmasta päästä. Mutta sitkeä se tuntui olevan, eivät auttaneet vanhat konstit: kävely, voimistelu eikä venyttely. Pitkää aikaa se ei sallinut kerrallaan olla pystyasennossa, eikä paikallaan seisoskelua se sietänyt lainkaan. Kävelyä kuitenkin jonkun verran, ja sitä terapiaa yritinkin harrastaa vähän kerrallaan, mutta usein. Parin kilometrin kävelystä en uskaltanut edes haaveilla. Joten iltaisin kiersin lähikorttelia, puolesta kilometrista noin kilometrin lenkkiin.
Kun sauvakävely ei oikein ole suosikkipuuhaani, yritin aina välillä käydä jossain kivassa paikassa kameran kanssa. Silloin tulee huomaamatta käveltyä enemmän kuin kävelysauvojen kanssa jaksaisi.
Eräänä helmikuun alun iltapäivänä lähdin ulos päämääränä saada kauniita talvikuvia Kokemäenjoelta, Paratiisin luontopolun varrelta. Paratiisinlehdon luonnonsuojelualue on aina kaunis, kaikkina vuodenaikoina.
Talvinen päivä oli kauneimmillaan: kirkas auringonpaiste ja 7-8 astetta pakkasta. Kun lähestyin jokea, huomasin, että joen yllä leijaili usvaa. Se teki maisemasta erikoisen hienon näköisen. Ja kun käänsi katseena toiseen suuntaan, paistoi aurinko heleänä ja puista varisi kimmeltävää kuuraa.
Voimalaitoksen vierestä alas joenvarteen vievät portaat ajattelin huonon kuntoni ja kipeän selkäni takia jättää väliin ja mennä toista reittiä. Voimalaitoksen alapuolisen suvannon kohdalla on paikka, jossa kalamiehet pitävät veneitään ja sinne tulee autolla ajettava tie. Sen tien alkupään ajattelin etsiä ja löysinkin. Harjavallasta Nakkilaan vievältä Pohjoisrannantieltä erkanee Setäläntie, jonka varrelta lähtee tie alas rantaan. Se oli puomilla suljettu (en ajatellutkaan tien olevan talviaikaan autolla ajettava) ja lasten pulkkamäkenä toiminut ja niin jyrkästi alas rantaan vievä, että näin heti etten selviäisi tästä yhtään sen helpommalla kuin portaiden kiipeämisestäkään. Alas kumminkin menin, ylös kiipeäminen olisi sen ajan murhe.
Ja mihin talven satumaahan tulinkaan! Oli ihan henkeäsalpaavan kaunista. Kuvat puhukoot puolestaan.
Voi veljet mikä kuvaussää! Ja kuvauskohde! Kaunista talvimaisemaa tallentui kameran muistikortille ruutu toisensa perään.
Alla olevan kuvan lähetin Yle:n Turun toimitukseen ja se otettiin alueuutisten sääkuvaksi. Tein tietysti siitä kuvakaappauksen.
Vastasatanut lumi ja usvan ja pakkasen aikaansaama kuura matalalta paistavan auringon värittäminä antoivat aihetta räpsytellä kameran suljinta tiuhaan tahtiin. Kuvia tuli kasapäin. Tässä niistä pieni osa:
Kuten olin alas mäkeä laskeutuessani jo arvannutkin, ylöskapuaminen otti kipeän selän kanssa voimille. Taisi siinä huonolla yleiskunnollakin olla jotain tekemistä, mutta selvisin siitä ilman sydänkohtausta tai muutakaan kramppia ja sanotaanhan että se mikä ei tapa, vahvistaa.
Tätä ajatusta yritin seuraavana päivänä kotona itselleni hokea, kun selän lisäksi kipeänä olivat myös polvet.
Kommentit
Lähetä kommentti