Jonninjoutavaa haahuilua

Tarkoitukseton kuljeskelu - autolla tai jalan - ilman mitään sen kummempia suunnitelmia tai päämääriä on mielenterveydelle tärkeää. Ja hyvässä lykyssä siitä hyötyy koko kroppa. Joskus täytyy tietysti tehdä suunnitekmiakin ja tutustua eri paikkoihin ihan tavoitteellisesti mutta aktiivinen joutilaisuus, haahuilu, kuleksiminen ilman suorituspaineita, on ihan yhtä tärkeää. Liika suunnittelu tappaa joskus lähtöhalut ihan alkuunsa.

 Kun polun päästä metsään lähtiessä ei yhtään tiedä minne on menossa tai kuinka kauan aikoo viipyä, se lepuuttaa korvien väliä. Autollakin ajelen usein ilman mitään tiettyä kohdetta ja pysäilen missä päähän pälkähtää ja missä näkyy jotain kiinnostavaa kuvattavaa. Samalla tulee käveltyä muutama kilometri ihan huomaamatta, kun auton pysäyttää jonkun kutsuvan näköisen metsäpolun päähän tai vesistön tuntumaan.

Yhtenä kauniina kevätkesän aamupäivänä katselin taas maastokarttaa ja koska oli lauantai, en halunnut mennä mihinkään suositulle luontopolulle tai retkireitille - ja sitten loppujen lopuksi tein juuri niin. Katselin kartasta Hiittenharjun hämähäkin seittiä muistuttavaa polkureitistöä ja suljin sen pois suunnitelmista. Mutta Hiittenharjusta vähän eteenpäin, Kokemäen puolella, risteilevien polkujen verkosto vähän harveni, enkä ollut sillä suunnalla aikaisemmin käynyt. Ihan lentokenttäkin siellä oli, Piikajärven pienlentokenttä. Ja pieni järvi, jonka ympäri meni polku, laavukin näytti olevan.

Jo Piikajärven / Palojärven aluetta hiekkatietä pitkin lähestyessäni näin sen mikä olisi pitänyt arvata: väkeä oli kuin pipoa. Ihmisiä oli isommissa ja pienemmissä ryhmissä, läskipyörillä ja tavallisilla pyörillä, reput selässä ja ilma reppuja, makkaroita paistamassa ja kahvia keittämässä. Uimassa ei sentään vielä kukaan ollut vaikka laavun viereinen uimaranta oli hiekkapohjainen ja kutsuvan näköinen.

Vaikkei kriittisintä korona-aikaa enää eletäkään, kaihdan kovin äänekästä ja lähelle tulevaa seuraa näillä retkilläni, ja niinpä erakkoravun luontoani totellen vetäydyin kuoreni sisään (=autoon) ja lähdin aika äkkiä tätä (sinänsä iloista ja ystävällistä) meininkiä karkuun. Muutaman kuvan otin Palojärven rannalta.

Päivän edetessä aamupäivän kauniit kumpupilvet alkoivat muuttua painavamman näköisiksi ja alareunastaan tummiksi. Metsätieltä Järilänvuorentielle päästyäni otin suunnan kohti Helsingin pikatietä ja Kokemäkeä, ja ajattelin että jos vaikka siellä keksisi jonkun kivan kävelylenkin.

Kokemäellä ei kuitenkaan tullut mitään erityistä paikkaa mieleen ja niinpä ajelin joen pohjoista puolta Harjavaltaan päin. Sillä matkalla sade vihdoin sai minut kiinni.

Pohjoisrannantien lopussa en kuitenkaan kääntynyt vasemmalle kotiin päin vaan oikealle Kettulantielle. Mieleeni nimittäin pälkähti käydä katsomassa eräs paikka jota olin ohi ajaessani useasti tiiraillut .

Pitkäjärven sillalla kävin ottamassa muutaman kuvan.

Kettulantieltä Levanpellontielle vasemmalle käännyttäessä pilkottaa jyhkeän kuusikon siimeksessä vanha ränsistynyt tölli, jota olin jo pitkään aikonut käydä kuvaamassa.

Kenen asumus tämäkin lienee joskus ollut, yhden huoneen ja porstuan käsittävä asumus. 

Viereinen minikokoinen saunarakennus oli ihan hellyyttävän näköinen. Jonkun (tai joidenkin: asunnossa oli mm sekä miesten että naisten kenkiä) asumisen perustarpeet on tässäkin saatu joskus tyydytettyä.

Menopelikin on herrasväellä ollut, oikein ralliauto (kylkeen teipatuista mainoksista päätellen).

Kotiinpäin kurvasin Koirakorven kautta, nyt kun nämä tienoot ja metsätiet vielä ovat vapaat autoilulle. Suuret alueet meikäläisen marja- ja sienimetsiä on menossa suunnitellun tuulivoimala-alueen takia tärviölle. No johonkin ne tietysti täytyy rakentaa mutta on se silti suuri harmi. Minulle ja monelle muulle.

Tällä retkellä puut jo vihersivät nätisti ja pelloilla oli kevätkylvöt tehty. Matkan varrella yksinäinen kurki kiinnitti huomioni ja pääsi kuvaan.