Vaikka olenkin syntynyt Porissa ulvilalaisena, olen aina pitänyt itseäni vanhana porilaisena, olenhan asunut siellä suurimman osan elämääni. Ja vanhana porilaisena minun korvaani on aina särähtänyt sellainen sanapari kuin Mu Pori (esimerkiksi FB-ryhmässä Mu Pori o kaunis). Vanhan porilaisen korvaan 'minu Porini' kuulostaisi paremmalta.
Nyt kun olen jo jonkun aikaa asunut Harjavallassa, voisin perustaa vaikka FB- tai IG-ryhmän Minu Harjavaltani. Harjavaltaa pidetään paljolti vain teollisuuspaikkakuntana, ja kun Harjavallan ohi ajaa vaikkapa Helsingintietä, niin paljon muuta ei kaupungista näykään kuin teollisuuslaitokset ja niiden piiput. Ja uutisissakin Harjavalta mainitaan yleensä päästöjen ja muiden ympäristöongelmien yhteydessä. Mutta on Harjavalta paljon muutakin kuin teollisuuslaitokset ja radanvarsi. Nykyään en niiden olemassaoloa toisella puolen kaupunkia edes oikein noteeraa. Siltakadun itäinen puoli ja toisaalta Kokemäenjoen pohjoisrannan puoli on kuin toinen maailma. Uusia asuinalueita ja toisaalta kauniita vanhoja puutarhoja ja säilytettyjä rakennuksia menneiltä ajoilta, vanhoja isoja puita, hyvin hoidettuja puistoja, myös luonnontilaan jätettyjä niitty- ja metsäalueita, maaseudun rauhaa, luontopolkuja, luonnonsuojelualueita, kauniita joenvarsimaisemia, kaikkea tätä myös löytyy Harjavallasta. Ja kaikki tämä on myös saanut minut viihtymään nykyisessä kotikaupungissani. Minu Harjavaltani o kaunis!
Puistonäkymiä Satakunnantien varrelta.
Yksi kauneimpia paikkoja (ja yksi minun lempipaikoistani) Harjavallassa on Cedercreutz-museon puisto patsaineen ja rakennuksineen. Harjavaltaan muuttaessani sain tervetuliaislahjaksi kaupungilta mm pääsylipun museon näyttelyihin ja taiteilijakoti Harjulaan. Sinne lähdin eräänä kesäkuisena iltapäivänä kun huomasin netistä että museon näyttelytiloissa on naivistisen taiteen näyttely. Ja hieno näyttely olikin. Kuvia en teoksista ottanut noudattaen yleistä sääntöä siitä että muiden kuin julkisesti esillä olevien teosten kuvia ei pidä ilman taiteilijan lupaa julkaista. (Kuvia saa yleensä näyttelyissä ottaa mutta niiden julkaiseminen on eri asia.) Puiston patsaat taas ovat julkisesti esillä ja kenen tahansa nähtävissä, joten niistä otettuja kuvia voi rauhassa julkaista. Taiteilijakoti Harjulaan tutstuin samalla käynnillä kun osuin sopivasti opastetulle kierrokselle.
Patsaita olin kuvannut aiemminkin mutta esittelykierroksella kuulin, että puistossa on uusi patsas, Mannerheim hevosineen. Opas kertoi että legendan mukaan Mannerheim on sanonut että veistoksen hänestä voi tehdä kuka tahansa mutta ainoastaan Emil Cedercreutz voi veistää hänelle hevosen. Hevosia ja koiria Cedercreutzin veistosten aiheina usein onkin.
Porin karhu.
Museon puistoon patsaita ja rakennuksia katselemaan ja kuvaamaan tulin muutamaa päivää myöhemmin.
Harjulan esittelykierroksella opas kertoi että Cedercreutz jo aikoinaan oli kierrätyksen edelläkävijä ja mm taiteilijakodin rakennusten rungot ovat Harjavallan nykyisestä keskustasta siirrettyjä, mm nykyisen K-Market Myllyn paikalta. Osa on vähän kauempaa, esim Köyliöstä tuotuja.
Maahengen temppeli on vielä pystyssä merkkinä Cedercreutzin luonnonpalvonnasta mutta se ei enää ole sisältäpäin yleisön nähtävissä. Se on rakennettu museoksi, jonne Emil Cedercreutz kokosi talonpoikaisesineistöä. Taiteilijakoti Harjula valmistui vuonna 1914 ja Maahengen temppeli, joka Cedercreutzin omin sanoin oli 'maatyön, maanviljelyksen muistomerkki, maan, auringon ja ihmisen yhteityön ylistys' valmistui vuonna 1936.
Maahengen temppeli on rakennettu purkujätteistä, ilman piirustuksia ja metrimittaa, ja esim. kaikki ikkunat ovat eri kokoisia ja mallisia.
Ilta oli jo pitkällä kun kesäkuussa puistossa käyskentelin. Syreenit ja juhannusruusut olivat kukassa mutta tuoksussa ne jäivät kukkivien suopursujen varjoon. Ilta-auringon paistaessa suopursujen peittämään mäntymetsään sekä näky että tuoksu olivat huumaavia.
Cedercreutz-museon alueeseen kuuluu paikka, jonne moni ei eksy vaikka käynti tähän paikkaan onkin puiston laitamilla hyvin näkyvissä. Kolmesta kohdasta puiston Kokemäenjoen puoleiselta laidalta vie raput alas joen rantaan ja alhaalla oleva polku kulkee koko puiston pituudelta ihan veden partaalla.
Minä menin alas rantaan kauimmaisia portaita Maahengen temppelin takana olevien rakennusten takaa. Portaat olivat huonokuntoiset ja polulla olevista siltarakennelmista osa oli romahtamaisillaan. Polkukin oli paikoin kulkukelvoton: ylhäältä rinteestä valui vettä alas töyräälle ja sai aikaan paikoin vetisiä ja mutaisia hetteiköitä, joista ei lenkkareilla kuivin jaloin selvinnyt. Joten sitten olivat lenkkarit kuraisina ja sukat märkinä.
Nykyään joki virtaa Cedercreutzin tilusten kohdalla leveänä ja rauhallisena mutta ennen vuonna 1939 valmistunutta Harjavallan vesivoimalan rakentamista paikalla kohisi Havingin koski, johon Emil Cedercreutz ensi kertaa paikalla käydessään ihstui. Kun vesi nousi padon myötä toistakymmentä metriä ja koskimaisema meni ikiusiksi ajoiksi piloille, Cedercreutz vaati, ja myös sai, ensimmäisenä ihmisenä Suomessa korvauksen maiseman menetyksestä.
Alhaalla joen rannassa kulkeva polku piiloutuu vehmaaseen rantakasvillisuuteen. Onneksi vettyneiden kohtien yli on rakennettu pienet sillat, joten useimmista kohdista pääsi kuivin jaloin yli.
Yhdessä kohdassa ylhäältä rinteestä valuva vesi muodosti pienen jokeen vievän puron.
Polulla tuntui kuin olisi kävellyt jossain salaisessa taikametsässä.
Yhdet raput johtivat pienelle veden partaalla olevalle laiturille. Täällä polun loppupäässä polun ja sen ylittävien pienten siltojen kunto oli huomattavsti parempi kuin siinä päässä mistä minä lähdin liikkeelle. Ilmeisesti tämän polun olemassaolosta ei moni, ainakaan satunnainen museossakävijä, tiedä mitään enkä polulla muita ihmisiä tavannutkaan. Eikä polullle ole myöskään mitään viittoja eikä opasteita. Salainen pieni paratiisi vain harvoille valituille, näköjään.
Täälläkin (kuten joka puolella joen vartta, missä olen liikkunut) majavat ovat olleet työssä. Kuvittelevatko ne todella patoavansa Kokemäenjoen vai mitä ne oikein touhuavat?
Rannassa ilta-aurinko sai kivet ja veden säihkymään. Niitä jäin kuvaamaan pitkäksi aikaa.
Auringon viimeiset säteet saattelivat minut kotimatkalle, joka tällä kertaa oli lyhyt.
Kommentit
Lähetä kommentti