Kolmen sekunnin kohtaaminen

Kesällä ei keskipäivän valo oikein ole valokuvaamisen kannalta otollista mutta illalla kun aurinko paistaa matalalta, ovat kuvausolosuhteet paljon kiinnostavammat. Menneenä kesänä(kään) eivät päivän helteisimmät hetket muutenkaan houkutelleet lähtemään ulos mutta illan tuodessa vähän viilennystä, oli kiva lähteä ajelemaan ja kuvailemaan.

Taas kerran heinäkuun lopulla lähdin liikkeelle ilman sen kummempaa päämäärää, kuvaamaan mitä eteen sattuu tulemaan.

Ensin suuntasin Leineperiin Pitkäjärven pohjoispuolitse ja Pitkäjärventiellä pysähdyin kuvaamaan auringon kultaamia heiniä ja horsmia.

Kaasmarkussa pilvet ja ilta-aurinko niiden takana oli kaunista kuvattavaa.

                   Kaasmarkun vanha kirkkosilta ja uimaranta, joka jälleen kerran oli käyttökiellossa.

Nakkilassa idän puoleiset pilvet näyttivät synkiltä mutta sadetta ei tullut.

Anolan kartanon tiluksilla vanhat punatiilirakennukset ovat kuvauksellisia.

                                                              Ohrapelto. 

Nakkilasta ajelin takaisin Harjavaltaan ja kävin voimalaitoksen sillalla ottamassa muutaman kuvan.

Koska ilta oli kaunis eikä kiire ollut minnekään, jatkoin matkaa voimalaitoksen sillan yli Torttilaan ja Helsingintien ylittävällä sillalla seisoskelin tovin kamerani kanssa.

Pienet satunnaiset kohtaamiset saavat joskus elämän tuntumaan mukavalta ja mielen hyväksi pitkäksi aikaa. Näin voi käydä kun kaupan kassajonossa seisoo yrmeänä ja edellä olevassa ostoskärryssä potkiskeleva tenava väläyttää sinulle helmihampaisen hymyn, tai kun huoltoaseman pihassa yrität epätoivoisesti saada peräkärryn peruutettua oikeaan paikkaan ja kauttaaltaan tatuoitu kaljupäinen nuorimies koputtaa auton ikkunaan ja kysyy 'Voinko olla avuksi?' tai kun ruuhkaliikenteessä annat tilaa edessäsi ja saat kiitokseksi kädenheilautuksen. Nämä pienet kohtaamiset ovat joskus päivän pelastus.

Torttilan ylikulkusillalla seisoessani ja katsellessani allakulkevaa liikennettä, eräs rekkamies huomasi minut siellä sillalla, väläytti hetkeksi kaikki valot päälle, minä heilautin kättä huomaamisen merkiksi ja hän heilautti takaisin. Miksi minulle tuli siitä hyvä mieli? En tiedä. Jäin sitä miettimään. Kaipa sillä, että joskus joku osoittaa huomaavansa sinut, on merkitystä. Sellaista me kai kaipaamme.

Piilokuva.

Ilta-aurinko paistoi kauniisti koivikkoon.

Ruispeltoa ja rukiin tähkiä olisin jaksanut kuvata vaikka kuinka kauan.

Mistä tiedän että Nakkilassa kuvaamani pelto oli ohraa ja tämä ruista? Olen asian joskus Wikipediasta selvittänyt: Ohran tähkä on tanakampi ja lyhyempi ja sen vihneet ovat pidemmät kuin rukiilla.

Auringon laskua peltoaukealla oli ihanaa katsella.

Kiepautin vielä pikkuteitä Nakkilan suuntaan, Tattaraan. Tattaranjoessa oli vesi vähissä.

Tattarasta pikatien kautta tulin kotiin kun ilta jo pimeni.